Orjanlaakerikasvit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Orjanlaakerikasvit
Matee (Ilex paraguariensis) on orjanlaakereihin kuuluva ravintokasvi.
Matee (Ilex paraguariensis) on orjanlaakereihin kuuluva ravintokasvi.
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Streptophyta
Kaari: Versokasvit Embryophyta
Alakaari: Putkilokasvit Tracheophyta
Yläluokka: Euphyllophyta
Luokka: Siemenkasvit Spermatophyta
Alaluokka: Koppisiemeniset Angiospermae
Osaluokka: Kaksisirkkaiset Dicotyledoneae
Ylälahko: Asteranae
Lahko: Aquifoliales
Heimo: Orjanlaakerikasvit Aquifoliaceae
Bercht. & J.Presl, nom. cons.
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Orjanlaakerikasvit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Orjanlaakerikasvit Commonsissa

Orjanlaakerikasvit (Aquifoliaceae) on Aquifoliales-lahkoon kuuluva kasviheimo, jonka ainoa suku on orjanlaakerit (Ilex). Eri aikoina heimoon on kuulunut myös muita sukuja, eräät suvut on siirretty muihin heimoihin ja lisäksi orjanlaakereihin on mm. yhdistetty 31 eri kuvattua sukua.[1]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orjanlaakerikasvien lähimmät sukulaiset ovat heimot Phyllonomaceae ja marjalapakasvit (Helwingiaceae), joiden kanssa ne muodostavat yhteisen evoluutiopuun haaran eli kladin. Kladin ominaisuuksiin lasketaan muun muassa yksinkertaiset putkiloelementtien perforaatiot, varsinivelten yksiaukkoinen anatomia (yksi johtojänne eroaa kussakin nivelessä johtojännelieriössä jättäen siihen yhden aukon), poikkileikkaukseltaan kaareva ruodin johtojänne, kierteinen lehtiasento, lavan hammaslaitaisuus, pienten ja varteen kiinnittyvien korvakkeiden olemassaolo, terälehtien kärkien taive, emiön vartalon puuttuminen, yksi siemenaihe kussakin emilehdessä ja hedelmä, jossa on erilliset kivet (pyreniot). Tämä kolmen heimon kladi on arvioitu noin 62 miljoonaa vuotta vanhaksi, mutta tunnetaan orjanlaakerifossiileja, jotka ovat selvästi paljon vanhempia: siitepölylöytöjä on liitukaudelta noin 80 miljoonan vuoden takaa.[2]

Aikaisemmin orjanlaakerikasvien heimoon liitettiin toisinaan myös suvut Phelline ja Sphenostemon. Edellinen on nykyään heimossa Phellinaceae, joka kuuluu Asterales-lahkoon, ja jälkimmäinen heimossa Paracryphiaceae (lahko Paracryphiales). Cronquist (1981) liitti orjanlaakerikasvit hyvin epäyhtenäiseen Celastrales-lahkoon.[2]

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orjanlaakerien suvun kasvit ovat tavallisesti kausivihantia puuvartisia kasveja, joissa on myös joitain liaanilajeja.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orjanlaakerien suvun kasveilla on kosmopoliittinen levinneisyys, niitä esiintyy Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, Australiassa, Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikassa. Subtrooppinen vyöhykkeen pohjoispuolella niitä kuitenkaan ei merkittävästi esiinny.[1] Erityisesti orjanlaakerilajeja kasvaa Amerikassa ja Kaakkois-Aasiassa saaristoineen. Afrikassa on vain kaksi lajia ja Euroopassa kolme lajia.[3] Kaikkein pohjoisimpana luonnonvaraisena kasvaa euroopanorjanlaakeri (Ilex aquifolium), jota esiintyy Atlantin läheiselle Norjan länsirannikolle asti.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stevens 2001–: Angiosperm Phylogeny Website: Aquifoliaceae (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Govaerts, R. et al.: Ilex Plants of the World Online. 2020. Royal Botanic Gardens, Kew. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
  2. a b Stevens 2001–, Viitattu 8.11.2014.
  3. a b Stevens 2001–, Viitattu 8.1.2021.
  4. Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 394. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.