Orjanlaakerit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Orjanlaakerit
Euroopanorjanlaakerin Ilex aquifolium oksa ja marjoja.
Euroopanorjanlaakerin Ilex aquifolium oksa ja marjoja.
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Pääjakso: Putkilokasvit Tracheophyta
Alajakso: Siemenkasvit Spermatophytina
Luokka: Koppisiemeniset Magnoliopsida
Kladi: Aitokaksisirkkaiset
Lahko: Aquifoliales
Heimo: Orjanlaakerikasvit Aquifoliaceae
Suku: Orjanlaakerit Ilex
L. (1753)
Synonyymit
  • Nemopanthus Raf.
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Orjanlaakerit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Orjanlaakerit Commonsissa

Orjanlaakerit (Ilex) on orjanlaakerikasveihin kuuluva kasvisuku. Se on nykyisessä luokituksessa ainoa heimossaan, sillä muut aiemmat orjanlaakerikasvien suvut on siirretty muihin heimoihin tai yhdistetty orjanlaakereihin. Orjanlaakereihin kuuluu 570 lajia,[1] jotka ovat levinneet enemmän tai vähemmän yleismaailmallisesti.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orjanlaakerien lehtiasento on kierteinen. Lehdet ovat hammaslaitaisia, ja lavan alapinnalla saattaa olla korkkiutumia. Korvakkeet ovat vähäpätöiset ja mustahkot. Kukinto on viuhkomainen ja usein lähes sarjamainen. Hedelmä on usein kuiva ja leveän pullon muotoinen, ja sen päässä on selvä, leveä ja musta luotti. Hedelmässä on useita kiviä.[2]

Orjanlaakerit ovat tavallisesti ainavihantia puuvartisia kasveja, joissa on myös jokunen liaanilaji. Kasvit sisältävät tanniineja, mutta iridoidit (välkehtivät yhdisteet) puuttuvat. Varren solukoissa esiintyy ympäristöstään erottuvia pihkaa ja maitiaisnestettä sisältäviä soluja. Nivelten anatomia on vaihteleva. Orjanlaakerit kasvattavat uusia haaroja edellisvuotisista versoista. Lehtilavan laitahampaissa on yksi suoni ja läpikuultava, rauhasmainen ja pian kariseva kärki. Kasvit ovat usein kaksikotisia ja kukkalehtien määrä kussakin kiehkurassa vaihtelee neljästä yhdeksään. Teriö on usein tyvestään yhdislehtinen ja heteet tavallisesti kiinnittyvät sen tyveen. Yhdislehtinen emiö koostuu kahdesta tai useammasta, tavallisesti neljästä, viidestä tai kuudesta emilehdestä, jotka sijaitsevat kohdakkain terälehtien kanssa. Sikiäimessä on mesiäinen eli nektaario. Luotti on leveä. Siemenaiheet kiinnittyvät sikiäimen alaosassa aksiletyyppiseen keski-istukkaan, yläosassa vapaaseen keski-istukkaan. Siemenaiheessa on 12–15 solukerrosta käsittävä kalvo eli integumentti, sen sydämessä noin yhden solukerroksen paksuinen reunasolukko ja eräitä muita erilaistuneita solukoita (ns. hypostaasi ja obturaattori). Siemenkuoressa on muun muassa tanniinipitoinen kerros ja siemenvalkuainen on hemiselluloosapitoinen. Orjanlaakereiden kromosomiluku on n = 9, 10.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orjanlaakereita esiintyy Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, Australiassa, Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikassa.[1] Erityisen paljon suvun lajeja kasvaa Etelä-Amerikassa ja Kaakkois-Aasiassa saaristoineen. Afrikassa on vain kaksi lajia ja Euroopassa kolme lajia.[3]

Orjanlaakerilajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajeja, joilla on suomenkielinen nimi:[4][5]

Risteymiä:

  • tarhaorjanlaakeri (Ilex × altaclarensis) (euroopan- ja makaronesianorjanlaakerin risteymä)
  • pihaorjanlaakeri (Ilex × meservae (meserveae)) (euroopan- ja sahalininorjanlaakerin risteymä)

Muita lajeja:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Govaerts, R. et al.: Ilex Plants of the World Online. 2020. Royal Botanic Gardens, Kew. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
  2. a b Stevens 2001–, viittaus 8.11.2014.
  3. Stevens 2001–, Viitattu 8.1.2021.
  4. Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Ilex – orjanlaakerit finto.fi. Viitattu 8.1.2021.
  5. Suomen Lajitietokeskus: Orjanlaakerit – Ilex Viitattu 8.1.2021.