Oolannin sota (laulu)
Oolannin sota (”Ja se Oolannin sota oli kauhia...”) on 1850-luvulla käydystä Oolannin sodasta kertova suomalainen laulu, jonka sanoittajaa tai säveltäjää ei tunneta. Laulun sanoissa mainittu ”fästninki” tarkoittaa Ahvenanmaan Sundissa sijainnutta Bomarsundin linnoitusta, jonka brittiläis-ranskalainen laivasto ja maihinnousujoukot valtasivat ja tuhosivat räjäyttämällä vuonna 1854.
Laulu on hyvin suosittu, mutta sen alkuperä oli pitkään tuntematon, kunnes tutkijat Jerker Örjans ja Pirjo-Liisa Niinimäki selvittivät sen 2000-luvulla. Laulun alkuperäinen versio ”Ålandin sota laulu” löytyi Rengon kunnassa 1850-luvulla käsinkirjoitetusta lauluvihkosta. Alkuperäiset sanat ovat ilmeisesti brittien sotavangeiksi jääneiden tuntemattomien suomalaisten Bomarsundin sotilaiden sepittämiä, sillä niissä kerrotaan sotavankeudesta Lewesissä Englannissa. Örjans ja Niinimäki arvelevat, että sanoittaja on saattanut olla Bomarsundissa välskärinä toiminut hämäläinen Johan Wallenius. Alkuperäinen sanoitus kuvasi melko realistisesti hävittyä taistelua. Se muutettiin ilmeisesti 1900-luvun alussa nykyisin tunnettuun muotoonsa, jossa Bomarsundin antautumista ei mainita. Nykyiset sanat esiintyivät tiettävästi ensi kerran eräässä vuonna 1911 julkaistussa laulukirjassa. Laulun alkukieli on ilmeisesti suomi, sillä varhaisin tunnettu ruotsinkielinen versio on vasta vuodelta 1925. Ahvenanmaalla laulu on nykypäivänäkin täysin tuntematon.[1][2][3]
Alkuperäinen sanoitus (Ålandin sota laulu)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ah kuin muistu mielehen, hurraa, hurraa, hurraa, / toi Olandin sota surgia, Jostam tahdon kirjoittaa, sunka fralla
- Suomen poikia muutamii / vietiin Olandin fästinkii, ja sinne tuli vihollisii
- Kuin poijat ne lähtiväd sotimaan / Vihollista vastaan ottamaan ja isäns maata varjelemaan
- Ensi kerran kesäkuus / Sota alkoi angara, josta mä tahdon kirjoittaa
- Kahden sadan laivan kans / Tulivat Olantin fästingin all, franskalaine ja engetesman
- Vuored ja laaksod ne kaikuivad / kuin Suomen poijat ampuivat, ja vihollista vastaan ottivad
- Franskalaine ja engelisman / Rupesivad paasiin ambumaan, ja fästinkin sisälle stormaamaan
- Sit käsky se kiiruust annettiin / Ja paasiin kovasti ammuttiin ja vihollisii paljon surmattiin
- Woi surkia voi kauhia / vihollisen kuolemaa, kuin Suomen poijat surmasit
- Waan mitäs auttoi poikien / Kuin franskalainen ja engellesman Stormasi monen tuhannen kans
- Sit poijat ne kovin vihastui / Kuin armo flagu nostettiin, ja viholliselle portit aukaistiin
- Poijat ne olivat kiukkuisii / Stusarins ja hukarins maahan kaikki paiskasit
- Kuudestoista päivä elokuusa / Fangiksi otti engelisman, ja poies kuljetti laivan kans
- Sit poikia poies kuljetettiin / Masinan kanssa Englantiin Levesin kaupunkiin arestiin
- Siell olivat poijat arestis / Vuosi ja kahdeksan kuukautta Englantin kuningan hallussa
- Sit käsky se tuli keisarilt / Että päästää poijat arestist ja isänsä maahan takaisin
- Sit poijat ne hurras ja huusivat / Kuin Levesin kaupungist läksivät ja tulivaunuihin astuivat
- Ja poijat ne lauloivat lähteissä / Että Englantin valtakunta ihana tääl, mut isämme maa on ihanampi viel
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Niinimäki, Pirjo-Liisa & Örjans, Jerker: syntyi engelsmannin vankeudessa Turun Sanomat. 15.2.2004. Viitattu 12.12.2024.
- ↑ Oolannin sota – Suosittu laulu ja alkuperäinen ”Ålandin sota laulu” Bomarsundssällskapet. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Tutun laulurallatuksen alkuperäisversio antaa kovin erilaisen kuvan Oolannin sodasta - lue sanat Yle. 12.6.2013. Viitattu 12.12.2024.
- ↑ https://balladitanssi.wordpress.com/wp-content/uploads/2014/10/tutun-laulurallatuksen-alkuperacc88isversio-antaa-kovin-erilaisen-kuvan-oolannin-sodasta-lue-sanat-yle-uutiset-yle-fi.pdf
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Niinimäki, Pirjo-Liisa; Örjans, Jerker: He tekivät laulun — Oolannin sodan soiva tarina. Vastapaino, 2023. ISBN 978-952-397-017-5
Lisää luettavaa aiheesta Oolannin sota on Wikiaineistossa