Okralla maalattu keramiikka

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Okranvärinen keramiikka)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

  Okralla värjätty keramiikka (engl. Ochre Coloured Pottery culture, OCP) oli Pohjois-Intiassa Gangesin-Jamunan yläjuoksulla esiintynyt saviastioiden valmistustapa joskus 3700–800 eaa. Kulttuurin kukoistus lienee ollut 2000–1500 eaa., sen jälkeen kun Harappan kulttuuri romahti. Ihmiset asuivat yleensä melko pienissä savimajakylissä. Kulttuuri lienee koostunut melko sotaisista heimoista. Se levittäytyi mm hevosen avulla laajemmalle. Tunnettuja löytöpaikkoja mm Sinauli, Bara, Kalibangan. Tätä kulttuuria on usein pidetty joko harappalaisvaikutteisena intialaisena tai esirautakautisena arjalaisena kulttuurina. Joistain OCP-paikoista on löydetty kupariaarteita. OCP:n jälkeen tulivat ensimmäiset varmasti arjalaiset kulttuurit.

Okranvärinen keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinainen Intian-Pakistanin okranvärinen keramiikka on luultavasti monen kulttuurin tuottamaa keramiikkaa. Yleensä okranvärinen keramiikka on mielletty karkeatekoiseksi, mutta esimerkiksi La Qilassa on hienosti tehtyä okranväristä keramiikkaa.[1]

Alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OCP-alueen kartta.

Kulttuurin löytöpaikkojen keskittymä on Gangesin latvoilla Delhistä pohjoiskoilliseen Hardwarin lähellä[2], mutta kulttuurin ulottui hajanaisena laajalle alueelle. Kulttuuria oli Gangan ja Jamunan latvoilla ja ympäristössä. Eniten kulttuurin paikkoja on löydetty Saharapurista, joka sijaitsee Uttar Pradeshin luoteisosassa. Kylien ala oli yleensä 2–3 hehtaaria, mutta jotkut suurempia. Esimerkiksi La Qilan ala oli 6,3 ha. Tiheimmällä alueella Saharanpurissa OCP-kyliä oli 4–6 km välein, muualla ylemmässä Gangan laaksossa 5–8 km välein[3]. Kylien kerrostumien paksuus oli 50–150 senttiä.[4]

Kulttuurin luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurin ihmiset elivät pääosin viljelyllä ja karjanhoidolla. He asuivat pienissä kylissä. Kyliä oli paljon ja tiheässä. Ne olivat melko lyhytikäisiä. Talot olivat savimajoja, joita tuki puurunko ja seinissä vitsaskimppurakenne. Viljeltiin sekä kesä- että talviviljoja: mm. ohraa, riisä ja vehnää. Vain harvoja tiilitaloja on löydetty. Kotieläiminä pidettiin nautoja, sikoja, vuohia ja lampaita. Myös hevonen tunnettiin.[4] Eläin- ja ihmiskuvia tehtiin poltetusta savesta ja kuparista. Jotkut eläinkuvista esittävät härkiä. OCP:n keramiikka on yleensä erilaista kuin Harappan kulttuurin keramiikka[5]. Kulttuuri tunsi hevosen, jonka avulla se luultavasti melko sotaisasti levittäytyi. Tunnettu on Sanaulin haudoista tehty sotavaunulöytö[6].

Ajoitusongelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Okran väristä keramiikkaa tehtiin sen myöhemmällä alueella jo ennen Harappan kulttuuria. Luultavasti OCP-ihmiset olivat esiharappalaisesta kulttuurista irtautunut ryhmä. [7]

Okralla värjätty keramiikka oli valtakulttuuri varsinkin toisella vuosituhannella eaa. Silloin se olisi ollut Pohjois-Intian pronssikauden viimeinen vaihe. Varhaisin esimerkki tästä tyylistä on löydetty Rajasthaista, Jaipurin läheisestä Johdhpurasta, jota ei saa sotkea Jodhpuriin. Kulttuuria tavattiin Sahibi-joen ja sen sivuhaarojen mm Krishnavatin ja Sothin varsilta. Nämä kaikki virtaavat Aravalli-joelta ja päättyvät Haryanan seuduilla Jamuna-jokeen. Tämä kulttuuri levisi Gangesin tasangolle 2. vuosituhannen alussa. Kulttuurin ajoitukset ovat hyvin kiistanalaisia vaihdellen välillä 3700–800 eaa.lähde? Joissain paikoissa, mm. Bargaonissa myöhäisharappalaisen ja OCP:n välillä oli selvä katko.

Joissain paikoissa OCP esiintyi ennen kupariaarteita, joissain sen jälkeen. OCP:n jälkeen tuli monissa paikoissa punamusta keramiikka.[8]

Eräiden TL-ajoitusten mukaan kulttuuri olisi vallinnut noin 2600–1200 eaa., joista useimmat välillä 2000–1600 eaa.[9]

Bisaulista on löydetty kahdenlaista okralla värjättyä keramiikkaa. Toinen on hyvin poltettua, jossa on mustia kuvioita. Toinen, ns tavallinen OCP on huonosti poltettua, paksusti okralla värjättyä.[10] Jos OCP-keramiikan kuviointi muistuttaa Harappan keramiikkaa, sitä on löydetty harvoin.[11]


Löytöpaikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylemmässä Gangesin laaksossa on yli 120 OCP ja kupariaarrepaikaka:

Adinga, Aghiana, Ahar, Ahichchatra, Akrabas, Alipura, Ambkheri, Angaikhera, Anwarpur Baroli Asanwali, Atranjikhera, Badal Kaithwada, Badhaikalan, Bahadarabad, Baharia, Baherakhurd, Bahupura, Bakaraka Mound, Balua, Banti Khera, Bundki, Bazidpur, Bhatpura, Bhedki, Bholni, Bithur, Budha Khera Ahir, Chandan, Chandausi, Chhajpura, Chhapar Heri, Chilhera, Chunehti Shekh, Daudpur, Daulatpur, Deoti, Dhaka, Dungar, Fatehgarh, Fatehpur, Fatehpur Jat, Fatehpur Saharanpur, Gandhauli, Ghana Khandi, Gulariya, Hardi, Hastinapura, Hussinpur Bopada, Huzur Nagar, Indilapur, Jainer, Jainpur, Jahkera, Jaula, Jhal, Jhinjhana, Kabirpur, Kailaspur, Kamalapur, Kamalapur Hardoi, Kannauj, Kaul Heri, Kauriaganj, Kausambi, Khanjahanpur, Khatauli, Kheda Jat Kiratapur, Kolkikalan, Kridhni, Kudana, Kulheri, Ladava, Lakhmanti Kalan, Lal Qila, Madanpur, Mahmoodpur, Majhadpur, Mandla, Mandowala, Mathura, Matki Jhrauli Mohuiuddinpur, Mujahidpur, Mulaheri, Nakarahiya, Nala, Nasirpur Saharanpur, Niorai, Nirpalpur, Pajrana, Pariar, Piki, Pinjaura, Pipalsa Pur BalianRafiabbad, Rajdhana, Reri Malakpur, Sadabad, Saipai, Saket Colony, Salepur Bhokri, Sarkari Kumar, Sarkari Sheikh, Sarthauli, Saruppur Taga, Shahabad, Shamli-Shamla, Sheorajpur, Sherpur, Shikarpur, Shukartal,, Sikra Saharanpur, Singauli Taga, Sirsa There, Tahirpur, Tauli, Toda [12]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Deepak K. Nair: THE OCHRE COLOURED POTTERY: RECONSIDERING ISSUES AND PROBLEMS. Proceedings of the Indian History Congress, 2012, 73. vsk, s. 1161-1171. Indian History Congress. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  2. Historum.com
  3. DIHRM -MAHM AMT – III rd sem –Regional Cultures Central India And Deccan-Malwa, Jorwe, Kayatha. 2 Copper Hoard 3 Relationship Between Aryans, Late Harappans, Copper Hoard And OCP.[vanhentunut linkki]
  4. a b [A History of Ancient and Early Medieval India: From the Stone Age to the 12th Century,Upinder Singh Pearson Education India, 2008, s. 217]
  5. A note on Chariot Burials found at Sinauli district Baghpat U.P. Vijay Kumar, Indian journal of archaoelogy, s. 735–
  6. BEYOND HARAPPA: CHARIOTS AND HORSES IN PREHISTORIC INDIA Dr. Shiv Sastry 2018
  7. http://ijarch.org/Admin/CompleteIssue/VOL%201-NO%203.pdf Indian Journal of Archaeology ISSN 2455-2798 Vol 1 No 3 Year 2016 Chief editor Vijay Kumar Article Exploration of a Promising site locally known as Barood Khera located near Purdil Nagar, District Aligarh-A Report S. Husam Haider
  8. Raichandani, H: History of Iron Age - India - Prehistory History Discussion. Viitattu 14.9.2018.
  9. Proto- Historic Culture of India Revisting Ochre Coloured Pottery Culture Dr. Nazim Husain Al Jafri, 2002, Journal Global Values, Vol. VIII, No. 2, 2017, ISSN: (P) 0976-9447, (e) 2454-8391, Impact Factor 3.8741 (ICRJIFR) UGC Approved Journal No. 63651
  10. The Ochre Coloured Pottery Culture: A Consideratio of the Evidence Salim Ansari, Aligarh 2009, s. 7
  11. DIHRM -MAHM AMT – III rd sem –Regional Cultures Central India And Deccan-Malwa, Jorwe, Kayatha. 2 Copper Hoard 3 Relationship Between Aryans, Late Harappans, Copper Hoard And OCP.[vanhentunut linkki] Dr. Ashwani Asthana 2017
  12. http://bharatkalyan97.blogspot.com/2018/08/bronze-anthropomorphs-torcs-are-indus.html, orig lähde pp. 155–173