Oikeesti aikuiset 2

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oikeesti aikuiset 2
Grown Ups 2
Oikeesti Aikuiset 2.jpg
Ohjaaja Dennis Dugan
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Rupert Gregson-Williams
Kuvaaja Theo van de Sande
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Happy Madison
Columbia Pictures
Ensi-ilta 12. heinäkuuta 2013
Kesto 101 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 80 000 000 $[1]
Tuotto 246 984 278 $[1]
Edeltäjä Oikeesti aikuiset
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Oikeesti aikuiset 2 on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut komediaelokuva, joka on jatko-osa vuoden 2010 elokuvalle Oikeesti aikuiset. Elokuvan on ohjannut Dennis Dugan ja sen ensi-ilta oli 12. heinäkuuta 2013. Kriitikot haukkuivat elokuvan lyttyyn, mutta edeltäjänsä tavoin se menestyi kaupallisesti erittäin hyvin. Elokuva sai kaikkiaan kahdeksan Golden Raspberry -ehdokkuutta, muttei voittanut yhtäkään.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lenny Feder on muuttanut perheineen takaisin samaan pikkukaupunkiin, jossa hän ja hänen lapsuudenystävänsä varttuivat. Tällä kertaa aikuiset saavat mojovan opetuksen jälkikasvultaan tunnetusti yllätyksiä pursuavana päivänä, nimittäin viimeisenä koulupäivänä.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Adam Sandler  Lenny Feder  
 Kevin James  Eric Lamonsoff  
 Chris Rock  Kurt McKenzie  
 David Spade  Marcus Higgins  
 Nick Swardson  Nick Hilliard  
 Salma Hayek  Roxanne Feder  
 Maria Bello  Sally Lamonsoff  
 Maya Rudolph  Deanne McKenzie  
 Alexander Ludwig  David Higgins  
 Steve Buscemi  Wiley  
 Tim Meadows  Malcolm Fluzoo  
 Colin Quinn  Dickie Bailey  
 Taylor Lautner  Andy  
 Milo Ventimiglia  Milo  
 Cameron Boyce  Keith Feder 

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Grown Ups 2 (2013) Box Office Mojo. Viitattu 4.3.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.