Ohukainen ja Paksukainen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Espanjalainen karikatyyri Laurelista ja Hardysta.
Ohukainen ja Paksukainen vuoden 1951 elokuvassa Utopia eli Atoll K

Ohukainen ja Paksukainen eli Stan Laurel (1890–1965) ja Oliver Hardy (1892–1957) olivat brittiläis-yhdysvaltalainen komediaparivaljakko, joka teki lukuisia suosittuja elokuvia. Vaikka elokuvien teko päättyi Oliver Hardyn kuolemaan, parivaljakko sai suurempaa arvostusta vasta 1950–1960-luvulla.

Yhteiset filmit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laurel ja Hardy esiintyivät ensimmäista kertaa yhdessä vuonna 1921 The Lucky Dog -nimisessä elokuvassa, joskin tapaaminen oli täysin satunnainen. Vuonna 1926 he esiintyivät myös Hal Roachin filmissä Forty-Five Minutes From Hollywood. Ensimmäinen yhteinen Laurel and Hardy -komedia oli The Second Hundred Years (1927)[1]. Yhteistyö jatkui seuraavat kolmekymmentä vuotta.

Vuonna 1929 Laurel ja Hardy siirtyivät mykkäfilmeistä äänielokuviin. Heidän ensimmäinen äänielokuvansa oli Ristiriitoja ja ensimmäinen kokoillan äänielokuva The Hollywood Revue of 1929. Vuoden 1932 filmi Muuttomiehet pulassa sai Oscar-palkinnon parhaana lyhytkomediana. Pari jätti Roach-studion 1940 yhdeksäntoista kokoillan filmin jälkeen. Vuosina 1941–1944 he tekivät seuraavat kahdeksan elokuvaansa 20th Century Fox- ja Metro-Goldwyn-Mayer -studioille.[1]

Vuosina 1945–1950 he eivät esiintyneet elokuvissa vaan keskittyivät näyttämöesiintymisiin. Heidän viimeinen yhteinen elokuvansa oli vuonna 1951 ilmestynyt ranskalais-italialainen yhteistuotanto Atoll K. Kaikkiaan heidän yhteisesiintymisiään on 106 elokuvassa. He näyttelivät 40 lyhytäänielokuvassa, 32 lyhytmykkäelokuvassa, 23 täyspitkässä tuotantoelokuvassa ja tekivät 11 elokuvaa vieras- tai cameo-esiintymisenä.

Työtapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stan Laurel oli kehittänyt roolihahmonsa valmiiksi jo ensimmäisiin yhteisiin elokuviin, mutta Ollie-hahmon kehittely oli silloin vielä kesken. Ensimmäisten filmien käsikirjoituksetkaan eivät juuri hyödyntäneet roolien välistä jännitettä. Ensimmäinen kohtaus, jossa asetelma on näkyvissä, on elokuvassa Do Detectives Think? (1927): etsivinä liikkuva pari tulee leuhkoina päällikkönsä luokse niin että Stan asettuu tämän pöydälle siirtämällä siinä olevan paperipiikin tuolille. Stan taas astelee varmoin askelin päällikön tuolille ja istuu paperipiikkiin. Laurel kertoi myöhemmin, että hahmojen kehittämisessä ratkaiseva oivallus oli esittää todella typeriä mutta itsevarmoja tyyppejä.[1] Yleinen käsitys on, että Laurel työskenteli elokuvien kehittelyssä ja harjoittelussa uutterammin kuin Hardy.

Siirtyminen äänielokuvaan onnistui parivaljakolta sujuvammin kuin monilta muilta koomikoilta. Tämä tapahtui muuttamalla hahmojen ja tapahtumien vauhtia hitaammaksi. Tapahtumat itsessään pysyivät samanlaisina, eikä heidän puheensa sisältänyt verbaalista vitsailua.[1]

Elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Simon Louvish: Ohukainen ja Paksukainen : elämä ja elokuvat, s. 153–156, 216, 230, 234, 477–492. Alkuteos: Stan and Ollie The Roots of Comedy. Suomentanut Tarmo Haarala. Jyväskylä: Art House, 2005. ISBN 951-884-398-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ohukainen ja Paksukainen.