Odotettu hyöty

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Odotettu hyöty on taloustieteessä hypoteesi siitä, miten agentit suhtautuvat satunnaisuutta tai epävarmuutta sisältäviin tilanteisiin. Hypoteesin mukaan agentit laskevat hyödyn odotusarvona mahdollisista tiloista eli painotettuna keskiarvona eri tilojen hyödyistä.

Ensimmäisenä odotetun hyödyn hypoteesin esitti kirjallisessa muodossa Daniel Bernoulli 1783. Hän käytti sitä Pietarin paradoksin ratkaisemiseen. John von Neumann ja Oskar Morgenstern esittivät vuonna 1944 odotetun hyödyn teorian formaalisti, jonka vuoksi käytetään myös nimitystä von Neumann–Morgenstern -hyöty.

Odotetun hyödyn hypoteesi on saanut runsaasti kritiikkiä osakseen, koska ihmisten käytös on osoittautunut ristiriitaiseksi yksinkertaisissa arpajaisissa. Käytös voi vaihtua riskiä kaihtavasta riskihakuiseksi kun sinänsä voittojen suuruutta ja todennäköisyyttä muutellaan. Allaisin paradoksi on tunnettu esimerkki odotetun hyödyn teorian ongelmista.

Agenttien käyttäytymisestä epävarmuuden vallitessa on kehitetty useita uudempia teorioita, jotka pyrkivät ratkaisemaan odotetun hyödyn teorian ongelmat. Näistä yksi esimerkki on Daniel Kahnemanin ja Amos Tverskyn vuonna 1979 kehittämä prospektiteoria.