Ocala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ocala
Vasemmalta oikealle: keskustaa, maatila, hotelli, teatteri
Vasemmalta oikealle: keskustaa, maatila, hotelli, teatteri
Kaupunki piirikunnassaan, joka Floridassa.
Kaupunki piirikunnassaan, joka Floridassa.

Ocala

Koordinaatit: 29°11′16″N, 82°7′50″W

Valtio  Yhdysvallat
Osavaltio  Florida
Piirikunta Marionin piirikunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 116 km²
Väkiluku (2021) 64 096
 – Väestötiheys 553 as./km²
Aikavyöhyke UTC-5
 – Kesäaika UTC-4











Ocala on kaupunki pohjoisessa Floridan osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Kaupunki kuuluu Marionin piirikuntaan. Kaupunki on suurin piirikunnassaan[1] 64 096 asukkaallaan. Kaupungin pinta-ala on noin 116 neliökilometriä ja väestötiheys 553 asukasta neliökilometrillä. Kaupungin väkiluku oli kasvanut vuodesta 2020 noin kuudellasadalla ja vuodesta 2010 8 000 asukkaalla.[2] Kaupungin pormestari on Kent Guinn.[3]

Vuonna 1943 ensimmäinen hevosmaatila perustettiin kaupunkiin. Myöhemmin näiden lukumäärä alkoi kasvamaan, ja kaupunkia voidaan kutsua maailman hevospääkaupungiksi.[4]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ocalan väkiluku on verrattuna vuosiin 2010 ja 2020 kasvussa. Vuonna 2021 väkiluku oli 64 096 asukasta, ja väestötiheys oli 553 asukasta neliökilometrillä.[2] Kaupungin mediaani-ikä on noin 38 vuotta, ulkomaalaisilla se on korkeampi (48). Floridalaisten keski-ikä on korkeampi. Ulkomaalaisten osuus väestöstä on 8,5 prosenttia ja maan kansalaisia väestöstä on 97 prosenttia. Kaupungin varallisuus ja palkat ovat keskimäärin pienempiä kuin muilla osavaltion asukkailla.[5][6]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungissa on pitkät, kuumat kesät ja lyhyet, melko lämpimät, mutta kylmemmät talvet. Kaupungin lämpimin kuukausi on heinäkuu ja kylmin tammikuu. Sateinen jakso kestää kesäkuusta syyskuuhun. Kaupungissa vallitsee kostea, subtrooppinen ilmasto, jossa ukkoset ovat yleisiä ja auringonpaistetta on paljon ympäri vuoden. Tästä osavaltion on saanut lempinimensäkin (The Sunshine State, suom. Auringonpaisteen osavaltio).[7][8]

Ocalan ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 20,0 21,7 24,4 27,2 30,6 31,7 32,2 31,7 30,6 27,8 23,9 21,1 ka. 26,9
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) 7,8 8,9 11,7 14,4 17,8 21,1 22,2 22,2 21,1 16,7 12,2 9,4 ka. 15,5
Vrk:n keskilämpötila (°C) 12,8 14,4 17,8 20,6 23,9 26,1 26,7 26,7 25,6 21,7 17,8 14,4 ka. 20,7
Sademäärä (mm) 68,6 76,2 83,8 61,0 66,0 139,7 149,9 147,3 121,9 61,0 45,7 53,3 Σ 1 074,4
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
20,0
7,8
21,7
8,9
24,4
11,7
27,2
14,4
30,6
17,8
31,7
21,1
32,2
22,2
31,7
22,2
30,6
21,1
27,8
16,7
23,9
12,2
21,1
9,4
S
a
d
a
n
t
a
68,6
76,2
83,8
61,0
66,0
139,7
149,9
147,3
121,9
61,0
45,7
53,3


Lähde: [8]

Ystävyyskaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ocalalla on kaksi ystävyyskaupunkia:[9]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Marion County FL - Cities, Towns, Neighborhoods, & Subdivisions florida.hometownlocator.com. Viitattu 9.6.2022.
  2. a b QuickFacts Ocala city, Florida U.S. Census Bureau. Viitattu 9.6.2022.
  3. Winner elected in race for Ocala mayor; November runoff for council seat - Ocala-News.com | Ghostarchive ghostarchive.org. Viitattu 9.6.2022.
  4. History of Ocala, Florida www.ocalatreesservice.com. Arkistoitu 24.7.2021. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  5. Ocala, FL | Data USA datausa.io. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  6. Ocala, Florida (FL) profile www.city-data.com. Viitattu 9.6.2022.
  7. Florida climate: weather by month, temperature, precipitation, when to go www.climatestotravel.com. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  8. a b Ocala Climate, Weather By Month, Average Temperature (Florida, United States) - Weather Spark weatherspark.com. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  9. City of Ocala ocalafl.org. 11.3.2012. Arkistoitu 11.3.2012. Viitattu 9.6.2022.