Nuorten näyttely

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nuorten näyttely on vuodesta 1939 Helsingin Taidehallissa järjestetty nuorten taiteilijoiden yhteisnäyttely. Näyttely esittelee suomalaisten tai Suomessa asuvien, alle 35-vuotiaiden taiteilijoiden uusia, alle kolme vuotta sitten valmistuneita töitä. Nuorten näyttelyn tuottaa Suomen Taiteilijaseura.[1]

Nuorten näyttelyn tradition aloitti Suomen Taideyhdistys, joka joitakin sotavuosia lukuun ottamatta järjesti sen vuosittain 1990-luvulle saakka. 2000-luvulla Nuorten näyttelyn otti vetääkseen Suomen Taiteilijaseura, joka on sittemmin pitänyt sen joka toinen vuosi. Ikäraja oli aluksi 38 vuotta, mutta se laskettiin myöhemmin 35 vuoteen. Nuorten näyttelyyn ovat vuosien saatossa osallistuneet muun muassa Tove Jansson, Eila Hiltunen, Harro Koskinen, Tommi Toija, Anssi Kasitonni ja Jasmin Anoschkin.

Näyttely perustuu vapaaseen tarjontaan. Näyttelyyn valittavat teokset valitsee jury. Maecenas Kilta myöntää näyttelyn yhteydessä jaettavan nuoren taiteilijan palkinnon. Sen ovat viime vuosina saaneet Pauliina Heinänen (2023), Leena Pukki (2019), Kaarlo Stauffer (2015), Pia Sirén (2013) sekä kuvataiteilija, taidegraafikko Ari Pelkonen (2009)[2].

Nuorten näyttelyn toistaiseksi suurin tapahtuma järjestettiin vuonna 2023 Helsingin taidehallissa, Galleria G:ssa, Galleria Sculptorissa, tm•galleriassa ja Helsingin taidemuseo HAM:issa. Kaikki näyttelyt olivat auki samanaikaisesti 10.–21. toukokuuta 2023.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Marjatta Hanhijoki: Nuorten näyttely 2001 24.9.2000. Suomen Taiteilijaseura. Arkistoitu 15.1.2015. Viitattu 26.12.2009.
  2. Nuoret 2009 5.12.2009-6.1.2010.. Helsingin Taidehalli. Arkistoitu 24.12.2009. Viitattu 26.12.2009.
  3. Nuoret 2023 Taidehalli. Viitattu 15.8.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]