Nowhere Boy

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nowhere Boy
Ohjaaja Sam Taylor-Wood
Käsikirjoittaja Matt Greenhalgh
Perustuu Julia Bairdin muistelmiin
Säveltäjä Alison Goldfrapp
Will Gregory
Kuvaaja Seamus McGarvey
Leikkaaja Lisa Gunning
Valmistustiedot
Valmistusmaa Iso-Britannia
Ensi-ilta 29. lokakuuta 2009
(Lontoon elokuvajuhlat)
Kesto 99 min
Alkuperäiskieli englanti
Tuotto 6 577 779 dollaria[1]
Katsojat 3 840 (Suomi)[2]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Nowhere Boy on brittiläinen elokuva vuodelta 2009. Elokuva kertoo John Lennonin varhaisista vaiheista ja The Beatles -yhtyeen perustamisesta. Elokuvan ohjasi Sam Taylor-Wood.

Elokuva sai ensiesityksensä Lontoon elokuvajuhlilla 29. lokakuuta 2009 ja brittiläisissä elokuvateattereissa 25. joulukuuta 2010. Suomessa elokuva julkaistiin 9. huhtikuuta 2010. Elokuva pääsi teatterilevitykseen Yhdysvalloissa lokakuussa 2010, kun oli kulunut 70 vuotta John Lennonin syntymästä.[3]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Draamaelokuva kertoo John Lennonin teinivuosista 1955–1960. Viisivuotiaana äidistään eroon joutunut John Lennon kasvoi Mimi-tätinsä ja George-setänsä luona, mutta saa tietää asiasta vasta kasvatti-isänsä hautajaisissa. Lennon alkaa etsiä biologista äitiään ja löytääkin tämän ei kovin kaukaa omasta asuinpaikastaan Liverpoolissa, jossa hän kiinnostuu pakkomielteen tavoin rock'n'roll-musiikista.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Aaron Johnson  … John Lennon  
 Thomas Sangster  … Paul McCartney  
 Kristin Scott Thomas  … Mimi Smith  
 Anne-Marie Duff  … Julia Lennon  
 David Morrissey  … Bobby Dykins  
 Ophelia Lovibond  … Maria Kennendy  
 Josh Bolt  … Pete Shotton  
 Sam Bell  … George Harrison  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nowhere Boy (2010) Boxofficemojo.com. Viitattu 25.3.2016. (englanniksi)
  2. Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 2010 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 25.3.2016.
  3. ReThink Review: Nowhere Boy — On His 70th Birthday, Lennon as a Lad Huffingtonpost.com. 9.10.2010. Viitattu 25.3.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]