Nora Brockstedt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nora Brockstedt
Nora Brockstedt vuonna 1962
Nora Brockstedt vuonna 1962
Henkilötiedot
Syntynyt20. tammikuuta 1923
Kristiania, Norja
Kuollut5. marraskuuta 2015 (92 vuotta)
Oslo, Norja
Ammatti laulaja
Muusikko
Aktiivisena 1943-2015
Tyylilajit iskelmämusiikki, jazz

Nora Brockstedt (20. tammikuuta 19235. marraskuuta 2015) oli norjalainen laulaja. Brockstedt julkaisi debyyttikappaleensa Kanskje engang tilbake den komme / Enn en gang skal fuglene synge 1945. 1950-luvulla Brockstedt levytti lukuisia menestyskappaleita, kuten En lite pike i lave sko, Augustin ja Tango for to. Vuosina 1950-1954 Brockstedt muodosti Arne Bendiksenin, Per Asplinin, Oddvar Sannen, Fredrik Conradin ja Sølvi Wangin kanssa laulukvartetin The Monn Keys.

Brockstedt voitti vuonna 1960 kaikkien aikojen ensimmäisen Melodi Grand Prixin kappaleella Voi Voi ja valikoitui näin Norjan ensimmäiseksi edustajaksi saman vuoden Eurovision laulukilpailuun.[1] Kansainvälisessä kilpailussa Brockstedt sijoittui neljänneksi 13 kilpailijan joukosta.[2] Brockstedt voitti Melodi Grand Prixin uudestaan seuraavana vuonna kappaleella Sommer i Palma.[3] Tällä kertaa Brockstedt sijoittui kansainvälisessä kilpailussa seitsemänneksi 16 kilpailijan joukosta.[4] Brockstedt esitti myös vuoden 1963 Melodi Grand Prixissä voittokappaleen Solhverv, mutta tuona vuonna kansainväliseen Eurovision laulukilpailuun kappaleen esittäjäksi vaihdettiin Anita Thallaug.[5]

Myöhempinä vuosina Brockstedt keskittyi jazzin levytykseen ja menestyi albumeilla As Time Goes By (2004) ja Christmas Songs (2005).

Osallistumiset Melodi Grand Prixiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kappale Sijoitus
1960 Voi Voi 1.
1961 Sommer i Palma 1.
Snu deg om 2.
1963 Solhverv 1.
Drømmekjolen 4.
1965 Med lok og lur 2.
Bare det aller, aller beste 3.
1968 Nysgjerrig-Per 2.
Nordlys 3.
1977 Mærra has sitt Ka'l Semifinaalin 5.
Springaren Semifinaalin 6.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Norway: Melodi Grand Prix 1960 eurovisionworld.com. Viitattu 19.3.2022.
  2. Nora Brockstedt eurovision.tv. Viitattu 19.3.2022.
  3. Norway: Melodi Grand Prix 1961 eurovisionworld.com. Viitattu 19.3.2022.
  4. Nora Brockstedt eurovision.tv. Viitattu 19.3.2022.
  5. Norway: Melodi Grand Prix 1963 eurovisionworld.com. Viitattu 19.3.2022.