Noor Inayat Khan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Noor Inayat Khan
Noor Inayat Khan, c.1943.jpg
Noor Inayat Khan, noin vuonna 1943.
Syntymänimi Noor-un-Nisa Inayat Khan
Muut nimet

Madeleine (koodinimi agenttina)

Jeanne-Marie Regnier (peitenimi agenttina)
Syntynyt 1. tammikuuta 1914
Moskova, Venäjän keisarikunta
Kuollut 13. syyskuuta 1944 (30 vuotta)
Dachaun keskitysleiri, Ylä-Baijeri, Natsi-Saksa
Kuuliaisuus  Yhdistynyt kuningaskunta
Joukko-osasto

Women's Auxiliary Air Force

Special Operations Executive
Palvelusvuodet 1940–1944
Taistelut ja sodat Toinen maailmansota

Noor Inayat Khan (tunnettu myös nimellä Noor-un-Nisa Inayat Khan; 1. tammikuuta 1914 Moskova13. syyskuuta 1944 Dachaun keskitysleiri, Ylä-Baijeri) oli toisessa maailmansodassa Ison-Britannian salaisessa Special Operations Executive -yksikössä taistellut agentti. Hän oli ensimmäinen Natsi-Saksan miehittämään Ranskaan lähetetty naisagentti. Kiinni jäätyään Khan teloitettiin Dachaun keskitysleirillä. Hän sai postuumisti Yrjön Ristin, joka on korkein brittiläinen siviilikunniamerkki.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noor Inayat Khan syntyi Moskovassa uudenvuodenpäivänä 1914 yhdysvaltalaisen äidin ja intialaisen isän esikoislapseksi. Hänen äitinsä oli runoilija Pirani Ameena Begum, jonka aikaisempi nimi oli Ora Meena Ray Baker. Khanin isä, Inayat Khan, oli muusikko ja suufilainen saarnaaja. Perheeseen syntyi myöhemmin vielä kolme lasta. Khan oli isänsä suvun puolelta Mysoren sulttaanin Tipū Sultānin suora jälkeläinen, jonka myötä häneen viitataan usein prinsessana. Perhe muutti ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Lontooseen ja edelleen vuonna 1920 Pariisiin, jossa Khan sai koulutuksensa ja kasvoi aikuiseksi. Khan opiskeli lapsipsykologiaa Sorbonnen yliopistossa ja säveltämistä Pariisin konservatoriossa Nadia Boulangerin opetuksessa sekä työskenteli lasten tarinoiden ja runojen kirjoittajana.[1][2][3]

Toiseen maailmansotaan osallistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen maailmansota syttyi Khanin ollessa 25-vuotias. Kun Ranska joutui Natsi-Saksan miehittämäksi, Khanin perhe pakeni Englantiin. Khan oli pasifisti, mutta hän liittyi kuitenkin armeijaan tavoitteenaan auttaa kotimaataan Ranskaa. Khan otettiin Kuninkaallisten ilmavoimien naisten osasto Women's Auxiliary Air Forceen (WAAF), jossa hän sai radio-operaattorin peruskoulutuksen. Musiikillisesti lahjakkaana Khan oppi taitavaksi sähköttäjäksi. Koulutuksen jälkeen hänet rekrytoitiin vapaaehtoisista koostuvaan agenttiyksikköön Special Operations Executiveen (SOE), jonka salaiset agentit taistelivat vihollista vastaan miehitettyjen maiden vastarintaliikkeiden apuna.[1][4][5]

Ison-Britannian agenttien toisessa maailmansodassa käyttämä B Mk II -radiolaitteisto.

Vaikka osa SOE:n kouluttajista oli epävarmoja Khanin soveltuvuudesta agentin tehtäviin, hän pääsi kuitenkin sähkötystaitojensa ja ranskan kielen osaamisensa myötä osallistumaan sotatoimiin. Vuonna 1943 Khanista tuli ensimmäinen naisvakooja, joka laskeutui laskuvarjolla vihollisen linjojen taakse Ranskassa. Hänen tehtävänään oli ylläpitää radioyhteyttä Ranskan vastarintaliikkeen ja Britannian välillä. Tehtävä oli hyvin vaarallinen, sillä agenttien käyttämä radiolaitteisto oli suurikokoinen ja hankalasti kätkettävissä. Jos radioyhteys jatkui liian pitkään, vihollisen oli mahdollista havaita signaali ja paikantaa radiolähetin. Keskimääräinen kenttätyöhön lähetetyn radio-operaattorin elinikä oli vain kuusi viikkoa.[1]

Khanilla oli tehtävällään käytössä väärennetyt henkilöpaperit, joissa hänen kerrottiin olevan sairaanhoitaja Jeanne-Marie Regnier. Hänen koodinimensä oli Madeleine. Khanin oltua vasta joidenkin viikkojen ajan Ranskassa natsien turvallisuuspoliisi Gestapo onnistui sieppaamaan kaikki keskeiset vastarintaliikkeen radio-operaattorit, jonka myötä hänestä tuli usean kuukauden ajaksi ainoa linkki vastarinnan ja Lontoon välillä. Khan vaihtoi paikkaa ja ulkonäköään jatkuvasti välttyäkseen kiinnijäämiseltä. Hän onnistui välttelemään Gestapoa kolmen kuukauden ajan, kunnes todennäköisesti kaksoisagentin tai Britannian tiedustelupalveluun soluttautuneen myyrän paljastamana hänet pidätettiin Pariisin asunnoltaan ja vietiin kuulusteltavaksi.[3][5]

Vangitseminen ja teloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khan yritti karata sieppaajiltaan kahdesti. Pakoyritysten myötä hänet tulkittiin erityisen vaaralliseksi vangiksi, jonka myötä häntä pidettiin eristyksissä ja kahlittuna Pforzheimin vankilassa lähes vuoden ajan. Vankeuden aikana Khania kuulusteltiin ja kidutettiin, mutta hän ei paljastanut mitään tietoja.[2] Lopulta Khan vietiin Dachaun keskitysleirille, jossa hänet teloitettiin kolmen muun SOE:n naisagentin kanssa syyskuussa 1944. Leiriltä selvinneiden vankien kerrotaan Khanin sanoneen viimeisenä sananaan "Liberté" (suom. vapaus).[1][3]

Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noor Inayat Khanin vuonna 2012 paljastettu patsas Lontoon Bloomsburyssä. Patsaan julkisti Britannian prinsessa Anne.

Khan sai postuumisti useita tunnustuksia työstään SOE:n palveluksessa. Hänelle myönnettiin vuonna 1949 Britannian korkein siviiliansiomerkki Yrjön risti ja vuonna 1946 Ranskan Croix de Guerre -ansioristi. Vuonna 2020 Khanista tuli ensimmäinen intialaista syntyperää oleva nainen, jolle Britannia myönsi sinisen muistolaatan.[4] Lisäksi hän on ainoa musliminainen, jonka kunniaksi on pystytetty patsas Britanniassa. Patsas sijaitsee Gordon Squarella Lontoon Bloomsburyssä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Dearnley, Elizabeth: Musician, author, princess, spy: Noor Inayat Khan University of London. Viitattu 27.4.2021. (englanniksi)
  2. a b Noor Inayat Khan (1914 - 1944) BBC History. BBC. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
  3. a b c Rahman, Shahida: Sisters In History: Noor Inayat Khan shahidarahman.co.uk. Viitattu 27.4.2021. (englanniksi)
  4. a b Siddiqui, Usaid: Noor Inayat Khan: The forgotten Muslim princess who fought Nazis 28.9.2020. Al Jazeera Media Network. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
  5. a b Petterson, Maria: ”Noor Inayat Khan”, Historian jännät naiset : Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja. Jyväskylä: Atena, 2020. ISBN 978-952-300-664-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]