Nivalan paloasema

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nivalan paloasema elokuussa 2017.

Nivalan paloasema on Nivalassa sijaitseva Jokilaaksojen pelastuslaitoksen käytössä oleva paloasema. Se sijaitsee vajaan kilometrin päässä Nivalan keskustasta Haapajärvelle päin Haapajärventien varrella. Paloasema on valmistunut vuonna 2010. Paloasema on Jokilaaksojen pelastuslaitoksen paloasema numero 18.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha paloasema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nivalan vanha paloasema oli rakennettu vuonna 1966[1] ja se sijaitsi kaupungintalon vieressä Maitotiellä. Rakennus toimii tällä hetkellä paikallisen yrityksen varastona.

Paloasema oli tiloiltaan ahdas ja epäkäytännöllinen (esim. ajoneuvokalustoa oli sijoitettuna myös muissa lähistöllä olevissa halleissa) ja lisäksi se oli homeessa. Viimeiset pari vuotta ennen uutta paloasemaa mm. henkilökunnan toimistot olivat sijoitettuna paloaseman pihalle parakkeihin.[1]

Uusi paloasema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nivalan uuden paloaseman rakentaminen alkoi elokuussa 2009. Paloasemarakennuksen kustannusarvio oli noin 2,6 miljoonaa euroa.[1] Palosuojelurahasto myönsi paloaseman rakentamiseen 350 000 euroa tukea.[2]

Paloaseman rakennutti Nivalan Teollisuuskylä Oy, joka vuokrasi rakennuksen Nivalan kaupungille ja siten pelastuslaitoksen käyttöön.[3] Uusi paloasema otettiin käyttöön 20.3.2010.[4]

Uuden paloaseman myötä paloaseman lähtöajat lyhenivät huomattavasti VPK:n henkilöstön asuessa valtaosin kaupungin Haapajärven puolella ja kaikki kalusto saatiin sijoitettua ns. yhden katon alle.[5]

Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pelastusyksiköt JO 181 ja 1812
  • säiliöauto JO 183
  • kaksi johto-/tarkastusautoa
  • Veneet JO 188 ja JO 1882
  • Telamönkijä JO 1898
  • Perustason ambulanssi PP 532
  • Hoitotason ambulanssi PP 525

Valmius ja henkilöstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nivalan paloasemalla ei ole pelastustoimen ympärivuorokautista miehitystä, hoitotason ambulanssi on välittömässä lähtövalmiudessa ympärivuorokautisesti ja perustason ambulanssi joka päivä kello 8-20. Pelastustoimen lähtövalmius on varmistettu virka-ajan ulkopuolella vapaamuotoisella varallaololla, ja on vähintään 1+3 henkilöä 5 minuutin lähtövalmiudella kaikkina vuorokaudenaikoina.[6]

Paloasemalla työskentelee Nivalan paloasemaryhmän päällikkö, palomestari, ylipalomies, palomies, varustehuoltaja (hoitaa koko pelastuslaitoksen varustehuollon)[7](edelliset virka-aikana) sekä ambulanssien henkilökunta.

Pelastustoimen operatiivisen toiminnan paloasemalta hoitaa yhdessä vakinaisen henkilökunnan kanssa vuonna 1914 perustettu Nivalan VPK.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Nivalan uusi paloasema harjassa 26.1.2010. yle.fi: YLE Keskipohjanmaa. Viitattu 19.9.2013.
  2. Nivalaan nousee uusi palolaitos 5.5.2009. yle.fi: YLE Keskipohjanmaa. Viitattu 19.9.2013.
  3. Nivalaan uusi paloasema pikavauhtia 26.6.2009. yle.fi: YLE Keskipohjanmaa. Viitattu 19.9.2013.
  4. Nivalan paloasema muutti uusiin tiloihin 25.3.2010. kp24.fi: Nivala-lehti. Viitattu 19.9.2013.
  5. Uusi paloasema parantaa valmiuksia Nivalassa 23.9.2009. yle.fi: YLE Keskipohjanmaa. Viitattu 19.9.2013.
  6. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen palvelutasopäätös 2014-2017 (PDF) gov.raahe.fi. Viitattu 17.6.2014.
  7. Parsitut sammutusvaatteet jaetaan Nivalasta 25.10.2010. kaleva.fi: Kaleva. Viitattu 19.9.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]