Nikolai Gubenko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nikolai Gubenko

Nikolai Gubenko (17. elokuuta 1941 Odessa[1]16. elokuuta 2020[2]) oli venäläinen näyttelijä, teatterinjohtaja, elokuvaohjaaja ja poliitikko. Hän toimi Neuvostoliiton viimeisenä kulttuuriministerinä vuosina 1989–1991. Länsimaissa Gubenko tunnetaan parhaiten neuvostoajan elokuvistaan, kuten elokuvista Siipirikot (1976), Lomalaiset (1981) ja Elämää, elämää (1983)[3]. Hän kuului moskovalaisen Taganka-teatterin perustajiin ja toimi sen johtajana.[4][5]

Orpokodissa varttunut Nikolai Gubenko opiskeli näyttelijäksi Neuvostoliiton valtiollisessa elokuvakoulussa (VGIK) Sergei Gerasimovin ja Tamara Makarovan ohjauksessa. Hän valmistui näyttelijäksi 1964 ja elokuvaohjaajaksi 1970. Hänen ensimmäinen pääroolinsa oli Marlen Hutsijevin elokuvassa Olen 20-vuotias (Mne dvadtsat let, 1965) ja myöhempiä rooleja hän teki omien ohjaustöidensä ohella muun muassa Andrei Smirnovin elokuvassa Enkeli (Angel, 1967) ja Gleb Panfilovin elokuvassa Pyydän puheenvuoroa (Prošu slova, 1976).[1]

Gubenko ohjasi ensimmäisen pitkän näytelmäelokuvansa Prišjol soldat s fronta (1971) yhteistyössä Vasili Šukšinin kanssa. Hänen parhaana ohjaustyötään pidetään yleensä omakohtaista lapsuuskuvausta Siipirikot (1976), joka kilpaili Cannesin elokuvajuhlilla 1977. Lomalaiset (1981) varoitteli pikkuporvarillisten arvojen leviämisestä neuvostokansan keskuuteen. Gubenkon viimeiseksi elokuvaohjaukseksi jäi Zapretnaja zona (”Kielletty vyöhyke”, 1988).[1]

Mihail Gorbatšov nimitti Gubenkon Neuvostoliiton kulttuuriministeriksi 1989, ja Gubenko on ainoa tuossa virassa ollut taiteilija[6]. Hän erosi virasta Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen 1991 yhteydessä, mutta palasi monien toivomuksesta virkaan.[5][1]

Elokuvarooleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaohjauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Prišjol soldat s fronta (1971, myös rooli)
  • Jos haluat olla onnellinen (Jesli hotšeš byt stšastlivym, 1974, myös miespääosa ja toinen käsikirjoittajista)
  • Siipirikot (Podranki, 1976, myös käsikirjoitus ja rooli)
  • Lomalaiset (Iz žizni otdyhajuštših, 1981, myös käsikirjoitus)
  • Elämää, elämää (I žizn, i sljozy, i ljubov, 1983, myös käsikirjoitus)
  • Zapretnaja zona (1988, myös käsikirjoitus)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Rollberg, Peter: ”Gubenko, Nikolai Nikolaevich”, Historical Dictionary of Russian and Soviet Cinema, s. 296. Rowman & Littlefield, 2016. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.4.2019). (englanniksi)
  2. Умер Николай Губенко 16.8.2020. РИА Новости. Viitattu 16.8.2020. (venäjäksi)
  3. Nikolai Gubenko Elonetissä
  4. Heikinheimo, Seppo: ”Haluaisin jättää tämän kirotun tuolin”. Neuvostoliiton kulttuuriministeri tähyää takaisin Taganka-teatteriin. Helsingin Sanomat, 18.9.1991, s. 22. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  5. a b Rogatshi, Inna: Ohjaaja Juri Ljubimov ja Nikolai Gubenko ovat törmäyskurssilla. Raju kiista keinuttaa Taganka-teatteria. Helsingin Sanomat, 30.1.1992, s. 19. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  6. Heikinheimo, Seppo: ”Solzhenitsynkin palaa vielä”. Neuvostoliiton kulttuuriministeri Nikolai Gubenko on ensimmäinen taiteilija tärkeällä tuolillaan. Helsingin Sanomat, 24.2.1990, s. 23. Näköislehden aukeama (tilaajille).