Nikki Benz
Nikki Benz | |
---|---|
![]() Nikki Benz vuonna 2014 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 11. joulukuuta 1981 |
Pornonäyttelijä | |
Aktiivisena | 2003- |
Silmien väri | Ruskea |
Hiusten väri | Vaalea |
Pituus | 165 cm |
Paino | 50 kg |
![]() Nimikirjoitus |
|
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
IMDb | |
Nikki Benz (s. 11. joulukuuta 1981[1] Ukraina) on pornonäyttelijä.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Benz valittiin vuonna 2011 Penthousen "Pet of The Yeariksi".[2][3] Hän oli aikaisemmin esiintynyt kyseisen lehden toukokuun 2008 kansikuvassa ja hänet valittiin huhtikuun 2010 numeroon kuukauden "Penthouse Petiksi".[4][3]
Vuonna 2003 Benz teki ensimmäisen kohtauksensa "Strap On Sally 20":neen Gina Lynnin kanssa.[5] Hän on esiintynyt myös vuoden 2012 toimintajännityselokuvassa My Trip Back to the Dark Side sekä vuoden 2013 rikoselokuvassa Pain & Gain.[6][7]
Kun Kelly Divine oli arvioinut vuonna 2013 miespuolista pornonäyttelijöistä 75 prosentin olevan biseksuaaleja, Benz esitti oman arvionsa joka oli vielä korkeampi, 85 prosenttia.[8]
Toronton pormestarikampanja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 2014 Benz pyrki Toronton kaupungin pormestariksi ajaakseen seksuaalisten vähemmistöjen ja aikuisviihteen oikeuksia julkisen liikenteen parantamisen ohella, mutta hänen ehdokashakemuksensa hylättiin vanhentuneen ontariolaisen ajokortin vuoksi.[9][10][11]
Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- NightMoves Awards 2011: Best Feature Entertainer –palkinto (toimituksen valinta)[12]
- NightMoves Awards 2012: Best Feature Entertainer –palkinto (kannattajien valinta)[12][13]
- XBIZ Awards 2015: Vuoden Crossover –tähtipalkinto[14]
- AVN –kunniagallerian jäsenyys 2016[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Nikki Benz Porn Stars. AVN. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
- ↑ Javors, Steve: Nikki Benz Named 2011 Penthouse Pet of the Year Business. 9.12.2010. AVN. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
- ↑ a b NIKKI BENZ PENTHOUSE PROFILE Models. Penthouse. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Nikki Benz is April Penthouse Pet of the Month Business. 17.3.2010. AVN. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
- ↑ PLEASURE: A CASE OF THE BENZ Business. 28.1.2003. AVN. Arkistoitu 23.5.2009. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
- ↑ Nikki Benz Makes Mainstream Debut in 'Dark Side' Business. 2.6.2011. AVN. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
- ↑ Blocks, Iris: Class of 2016: The AVN Hall of Fame Inductees Business. 18.12.2015. AVN. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
- ↑ https://youtu.be/UV40e-78dNw?si=a8vEGUnJf46i-Mra
- ↑ Nikki Benz Interviewed by Playboy About Toronto Mayoral Run Business. 23.5.2014. AVN. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
- ↑ Cotroneo, Christian: Nikki Benz for Mayor? Toronto-Born Porn Star Poised To Go Up Against Rob Ford Politics. 2.5.2014. Huffington Post. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
- ↑ Peat, Don: Nikki Benz gets rough ride registering to run for mayor News. 28.5.2014. The Toronto Sun. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
- ↑ a b INDIVIDUAL AWARDS NIGHTMOVES AWARDS PAST WINNERS. NightMoves Awards. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
- ↑ Warren, Peter: 20th Annual NightMoves Awards Heats Up Tampa Business. 8.10.2012. AVN. Arkistoitu 30.1.2013. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
- ↑ Miller, Dan: 2015 XBIZ Award Winners Announced News. 16.1.2015. XBIZ. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)