Susanna Niinistö-Sivuranta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Niinistö-Sivuranta)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Susanna Niinistö-Sivuranta (s. 1974) on suomalainen koulutus- ja järjestöjohtaja sekä sivistysvaikuttaja. Hän on toiminut Sivistysala ry eli Sivistan toimitusjohtajana tammikuusta 2024.[1] Sitä ennen hän on työskennyllyt korkeakoulusektorilla muun muassa Helsingin yliopistossa koulutusasioiden kehitysjohtajana[2] sekä Laurea-ammattikorkeakoulussa koulutuksesta vastaavana vararehtorina. Helsingin yliopistossa hän toimi myös Avoimen yliopiston johtajana vuosina 2018–2020. Työssään hän on suunnitellut ja johtanut korkeakoulutuksen strategista kehittämistä sekä vastannut operatiivisesti laajojen kokonaisuuksien toteutuksesta (muun muassa opiskelijavalinnat ja tutkinnonuudistus).[3]

Niinistö-Sivuranta on julkaissut artikkeleita ja tekstejä koulutuksen kehittämisestä ja johtamisesta.[4] Erityisosaamisalueita ovat pedagoginen osaaminen[5], digioppiminen[6], pedagoginen hyvinvointi[7] sekä korkeakoulutuksen johtaminen[8][9]. Hän on taustaltaan opettaja, valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1999 ja väitellyt kasvatustieteiden tohtoriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2013.[10]

Urallaan Niinistö-Sivuranta on toiminut erilaisten hankkeiden ja organisaatioiden ohjausryhmissä, johtokunnissa ja hallituksissa. Näitä ovat muun muassa Korkeakoulujen yhteishanke Digivisio[11], valtionhallinnon eOppiva[12], YTHS:n Helsinki-Espoo terveyspalveluyksikön johtokunta, Unigrafian hallitus, HEI Schoolsin hallitus, Haus Oy:n hallitus ja HAUS Gollagen johtokunta sekä Helsingin seudun kesäyliopistosäätiön hallitus.