Niccolò Paganini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Niccolò Paganinin muotokuva, Jean Auguste Dominique Ingresin lyijykynäpiirros vuodelta 1819 Louvren museossa Pariissa.

Niccolò (Nicolò) Paganini (27. lokakuuta 1782 Genova, Italia27. toukokuuta 1840 Nizza, Ranska) oli italialainen säveltäjä ja arvostettu viulutaituri.

Paganini syntyi Genovassa 1782 ja alkoi soittaa viulua jo hyvin nuorena. Hän esiintyi julkisesti ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana. Teini-ikäisenä hän opiskeli muun muassa Alessandro Rollon johdolla. Sen jälkeen hän alkoi kiinnostua myös kitaransoitosta ja sävelsi jonkin verran musiikkia myös kitaralle sekä kitara–viulu-duolle. Nykyään Paganinin arvostetuimmat teokset lienevät hänen vuoden 1817 tienoilla viululle säveltämänsä 24 kapriisia op. 1. Niitä pidetään ehkä maailman vaikeimpina viulukappaleina. Lukuisat säveltäjät ovat kirjoittaneet muunnelmia viimeisestä, a-molli-kapriisista. Lisäksi Paganini sävelsi muun muassa kuusi viulukonserttoa sekä kamarimusiikkia.

Paganini oli virtuoosimainen soittaja ja musiikin historian legendaarisimpia hahmoja. Hänen tekninen taituruutensa oli niin häkellyttävää, että kuulijat arvelivat hänen solmineen liiton paholaisen kanssa; tästä johtuu nimitys "paholaisen viuluniekka". Hänen laiha olemuksensakin, jota hän käytti hyväkseen ja korosti, oli "noitamainen" tai "paholaismainen". Hänen sormensa olivat erityisen pitkät ja joskus on kerrottu Paganinin pystyneen taivuttamaan niitä epäinhimillisen näköisesti vastapäiseen suuntaan. Paholaismaisuus puri tehokkaasti porvarillistuvassa Euroopassa, jossa musiikin ja kirkon suhteet olivat aikaisempina vuosisatoina olleet kiinteät.

Paganini rikkoi siihenastiset taiturillisuuden määritelmät ja loi uudet. Etenkin hänen jousenkäyttönsä oli mullistavaa. Hänen keksintöihinsä luetaan muun muassa eräät jousitustavat, sävelalueen laajennukset, loisteliaat kaksoisotteet, tietyt kitaratehot, vasemman käden pizzicato, kromaattinen oktaavisoitto ja joustavat siirtymät arco- ja pizzicatokulkujen välillä.

Paganini oli kiertuetaiteilija, jonka konsertit olivat valtavia menestyksiä. Hän korosti taitojaan tempuilla, joiden taiteellisesta sisällöstä voidaan olla monta mieltä mutta joilla hän sai yleisönsä villiintymään: hän soitti vaikeita kappaleita kolmella, kahdella tai jopa yhdellä kielellä (hän katkoi kieliä tahallaan yksi kerrallaan esityksen aikana). Hän saattoi soittaa hyvinkin monimutkaisen sävellyksen prima vista pitäen nuotteja ylösalaisin edessään.

Paganinin soitin oli Guarneri del Gesù Cannone. Vaikka hän omisti laajan viulukokoelman, johon kuului yksitoista Stradivariusta, hän ei koskaan julkisesti soittanut maineikkaimpia instrumenttejaan. Yksi "stradi" kantaa hänen nimeäänkin. Kerrotaan maestron mieltyneen lainaksi saamaansa Il Cannoneen siinä määrin, ettei enää suostunut palauttamaan soitinta lainaajalle. Paganini kuoli Nizzassa 1840. Hänen uskottiin kuolleen kuppaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heino, Timo: 5 viulua, sello ja nero. — Rondo 1/2006.
  • Lång, Markus: Kitara – Paganinin toinen soitin. — Poikkitela 3–4/1993, s. 8–10.
  • Barizza, Andrea – Morabito, Fulvia (toim.): Niccolò Paganini: Diabolus in Musica. Studies on Italian Music History, V. Turnhout: Brepols, 2010. ISBN 978-2-503-53533-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Niccolò Paganini.