Neue Synagoge

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Neue Synagoge vuonna 2005.

Neue Synagoge (suom. Uusi synagoga) on Berliinin Oranienburger Strassella sijaitseva juutalainen synagoga, jota pidetään arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävänä.

Uusmaurilaista tyyliä edustava kultakupolinen synagoga rakennettiin vuosina 1859–1866. Sen suunnitteli alkujaan arkkitehti Eduard Knoblauch ja työn saattoi päätökseen Friedrich August Stüler.[1] Knoblauchin on arveltu käyttäneen arkkitehtuurin esikuvana varsinkin Alhambran linnaa Granadassa. Valmistuessaan rakennus oli Saksan suurin synagoga.[2] Berliinin juutalainen seurakunta olikin tuolloin Saksan suurin ja monet pääkaupungin juutalaisista asuivat nimenomaan ympäröivässä Spandaun esikaupungissa. Synagogan avajaisseremoniaan osallistuivat muun muassa Preussin pääministeri Otto von Bismarck ja kruununprinssi vaimoineen. Päärukoushuoneessa oli alkujaan 3000 paikkaa.[1]

Kristalliyönä 9.–10. marraskuuta 1938 Neue Synagoge pelastui hyökkäykseltä ja tuhopoltolta, koska Wilhelm Krützfeld -niminen poliisi asettui suojelemaan sitä sillä perusteella, että kyseessä oli suojeltu rakennus. Synagoga kuitenkin tuhoutui suurelta osin toisen maailmansodan pommituksissa vuonna 1943.[1] Päärukoushuoneen jäännökset purettiin vuonna 1958, minkä jälkeen rakennuksesta jäi pystyyn vain julkisivu.[2] Se julistettiin 1966 sodan ja fasismin vastaiseksi muistomerkiksi. Synagogan jälleenrakennus aloitettiin vuonna 1988 DDR:n valtion tuella. Puoluejohtaja Erich Honeckerin tarkoituksena oli ilmeisesti saada itselleen suosiota Yhdysvalloissa tukemalla näkyvästi Synagogan restaurointihanketta, mutta hän ehti kukistumaan ennen sen valmistumista.[3] Rakennus avattiin uudelleen toukokuussa 1995.[2] Suurta päärukoushuonetta ei rakennettu uudelleen ja sen paikalla on nykyisin vain valkoisella merkitty sorakenttä, josta rakennukset alkuperäiset mittasuhteet voi nähdä.[1]

Rakennuksessa toimii nykyisin Centrum Judaicum, joka käsittää rukoushuoneen, seurakuntatalon, muistohuoneen ja museon. Synagogan seinässä on poliisi Krützfeldille omistettu muistolaatta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Edelgard Abenstein & Jeannine Fiedler: Taide & Arkkitehtuuri: Berliini (suom. Pirkko Roinila), s. 281, 314–315. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2009. Alkuteos Kunst & Architektur Berlin.
  2. a b c Geschichte (saksaksi) Centrum Judaicum. Viitattu 30.7.2014.
  3. Marjaliisa Hentilä ja Seppo Hentilä: Berliiniin: retkiä lähihistoriaan, s. 102, 104. 2., uudistettu painos. Kirjapaja, Helsinki 2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]