Nathanael West

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Nathanael West (17. lokakuuta 190322. joulukuuta 1940), alkuperäiseltä nimeltään Nathan von Wallenstein Weinstein, oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hän julkaisi neljän romaanin lisäksi muun muassa novelleja, näytelmiä ja elokuvakäsikirjoituksia.

Westin vanhemmat olivat Liettuan juutalaisia, ja hänen äidinkielensä oli saksa. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan West ei ollut juurikaan kiinnostunut koulusta ja opiskelusta, mutta luki paljon. Hän yritti opiskelua eri oppilaitoksissa, mutta heikolla menestyksellä. Hän opiskeli Brownin yliopistossa ja matkusti opintojen päätyttyä Pariisiin, mutta oleskelu jäi vain kolmen kuukauden mittaiseksi, sillä hänen vanhempansa, jotka olivat tukeneet häntä taloudellisesti, ajautuivat 1920-luvun lopussa talousvaikeuksiin. West palasi syntymäkaupunkiinsa New Yorkiin, missä hän sai yöportieerin paikan Hotel Kenmore Hallista. Yötyö oli onnenpotku kirjailijanuran kannalta. Saadakseen aikansa kulumaan hiljaisina öinä West ryhtyi kirjoittamaan. Hän oli kirjoittanut läpi nuoruutensa, mutta aikaa ei ollut tarpeeksi. Ensimmäinen teos Balso Snellin unielämä ilmestyi vuonna 1931.

West kuoli 37-vuotiaana liikenneonnettomuudessa Kaliforniassa 22. joulukuuta 1940.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa West lienee parhaiten tunnettu romaanistaan Iisi miljoona, joka on amerkkalainen vastine sellaisten eurooppalaisten kirjailijoiden kuin Swiftin ja Bulgakovin parhaille satiireille. Teos repii rikki amerikkalaisen uskon siihen, että ryysyistä pääsee rikkauksiin olemalla oman onnensa seppä.

Teos kuvaa päähenkilönsä Lemuel Pitkinin yrityksestä menestyä ja ansaita rahaa äitinsä velkojen maksuun. Lemuel lähtee Uuden-Englannin syrjäseuduilta New Yorkiin ja kohtaa huijareita. Pian hän onkin vankilassa ja menettää tarinan edetessä hampaansa, toisen silmänsä, toisen peukalonsa ja toisen jalkansa. Lopulta monien yllättävien vaiheiden jälkeen kuollut Lemuel on noussut fasistidiktatuuriin ajautuneen Yhdysvaltojen myyttiseksi marttyyriksi.

Iisi miljoona on täynnä kummallisia henkilöitä ja juonenkäänteitä. Hiukan ennen kuolemaansa West myi teoksen elokuvaoikeudet kymmenellä tuhannella dollarilla Hollywoodiin. Sen filmatisoinnista ei koskaan tullut mitään, sillä se rikkoi kaikilta osin tuolloin vallinnutta ”Haysin ohjeistoa” vastaan. Hays Code oli elokuvantekijöitä sitonut eettinen ohjeistus.

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki Westin neljä romaania on suomennettu:

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Author:Nathanael West (englanniksi)