Siirry sisältöön

Nassim Nicholas Taleb

Wikipediasta
Nassim Nicholas Taleb vuonna 2006.

Nassim Nicholas Taleb (s. 1960) on amerikanlibanonilainen filosofi ja tutkija, joka on julkaissut esseitä ja esseekokoelmia tietoteoriasta.

Taleb syntyi Amiounissa Libanonissa.Hänen vanhempansa olivat kreikkalaisortodoksisia kristittyjä,[1] joilla oli Ranskan kansalaisuus.Taleb kävi ranskalaista koulua Beirutissa, Grand Lycée Franco-Libanais'ssa.[2] Vuonna 1975 alkanut Libanonin sisällissota vähensi perheen poliittista asemaa ja vaurautta.[3]

Taleb on asunut pitkään Yhdysvalloissa, jossa hän on tehnyt uran talousmatemaatikkona, kvanttina, eli kvantitatiivisena ammattilaisena rahoitussektorilla kehittäen muun muassa riskienhallintamenetelmiä. Hän loi uransa johdannaisten parissa, optioilla. Hänen työnantajiaan olivat CSFB ja UBS. Vuodesta 1998 Taleb on toiminut yksityisyrittäjänä finanssisektorilla.lähde?

Taleb suoritti perustutkintonsa Whartonissa ja väitteli Pariisin yliopistossa. Hän on toiminut professorina ja luennoijana University of Massachusettsissa Amherstissä, New Yorkin yliopistossa ja London Business Schoolissa.[4]

Talebin tunnetuin teos Musta joutsen käsittelee sitä, miten erittäin epätodennäköiset mutta hyvin merkittävät asiat vaikuttavat maailmaan.[5]

Joulun 2008 tienoilla Talebin kohuttiin varoittaneen maailmaa pankkikriisistä etukäteen.[6]

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Cadwalladr, Carole: Nassim Taleb: my rules for life. The Guardian, 24 November 2012. Artikkelin verkkoversio.
  2. Wighton, David: Lunch with the FT: Nassim Nicholas Taleb. Financial Times, 28 March 2008. Artikkelin verkkoversio.
  3. Helmore, Edward: The new sage of Wall Street. The Guardian, 27 September 2008. Artikkelin verkkoversio.
  4. London Business School (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Musta Joutsen (Arkistoitu – Internet Archive) Terra Cognita
  6. Hän ennusti talouskriisin Iltalehti 27.12.2008