Nasir al-Din Tusi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nasir al-Din Tusi
خواجه نصیر طوسی
Nasir al-Din Tusi iranilaisessa vuoden 1956 postimerkissä
Nasir al-Din Tusi iranilaisessa vuoden 1956 postimerkissä
Henkilötiedot
Koko nimi خواجه نصیر طوسی
Syntynyt1201
Tusi, Persia
Kuollut25. kesäkuuta 1274
Bagdad, Persia
Koulutus ja ura
Instituutti Maraghan observatorio
Opettaja Kamal al-Din bin Younis
Oppilaat Abd al-Karim Ibn Tawus, Najm al-Dīn al-Qazwīnī al-Kātibī, Qutb al-Din al-Shirazi, Al-Hilli ja Shams al‐Dīn al‐Bukhārī (käännä suomeksi)
Tutkimusalue filosofia, teologia, matematiikka, tähtitiede, fysiikka
Tunnetut työt evoluutio, massan säilymislaki, pallotrigonometria

Nasir al-Din Tusi (pers. خواجه نصیر طوسی; 12011274) oli persialainen filosofi. Hänen alaansa olivat filosofia, poliittinen teoria teologia, matematiikka, tähtitiede ja fysiikka. Tusi oli ehti kirjoittaa lukuisia tieteellisiä teoksia.[1]

Nuoruus ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nasir al-Din Tusi syntyi 1201 Tusin kaupungissa Persiassa (nykyisen Iranin alueella). Hänen äidinkielensä oli persia. Hänen isänsä oli islamilaisen tuomioistuimen tuomari. Hän aloitti kotikaupungissaan opintonsa islamilaisten tieteiden ja niihin liittyvän arabian kielen parissa. Myöhemmin hän kirjoitti tuotantonsa sekä arabiaksi että persiaksi. Hän kuului islamin šiialaiseen suuntaukseen ja sen valtavirtaan, 12-šiialaiseen haaraan. Elämänsä aikana hän kuitenkin oleskeli paljon ismaliittisen suuntauksen parissa. 12-vuotiaana hän siirtyi opiskelemaan Nišapuriin. Siellä hän keskittyi matematiikkaan ja luonnontieteisiin. Lakitiedon ja tähtitieteen opintoja varten hän siirtyi uusiin koulukaupunkeihin.[2]

Tähtitieteilijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nasir al-Din Tusi tarvitsi elämässään diplomaatin taitoja. Islamilainen imperiumi mureni hänen silmiensä edessä, kun mongolivalloittajat tuhosivat Bagdadin ja murhasivat viimeisen abbasideihin kuuluneen kalifin vuonna 1258. Tusi hankkiutui läheisiin väleihin valloittajien kanssa. Tusi toimi ensimmäisenä tähtitieteilijänä Lähi-idän valloittaneen Hülegü-kaanin rakentamassa observatoriossa Maraghassa. Hän teki tarkkoja taulukkoja taivaankappaleiden liikkeistä. Nasir al-Din Tusia pidetään yhtenä merkittävimmistä tähtitieteilijöistä ennen Nikolaus Kopernikusta.[2]

Planeettojen tutkimusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tusin pari: pallon sisällä liikkuvan pallon liike tuottaa suoraviivaisen liikkeen. Kopernikus piirsi samanlaisen kuvion, mutta ei ole todisteita siitä, että hän olisi tuntenut Tusin kirjoitusta asiasta.[3][4] [5]

Tusi havaitsi observatoriossaan, että taivaankappaleiden liikkeet eivät noudata tarkkaa ympyrää. Hän loi nimellä Tusi-pari tunnetun teoreeman, että kahden sisäkkäisen pallon pyörimisliike voi tuottaa lineaariselta vaikuttavaa liikettä. Sillä voitiin selittää planeettajärjestelmässä havaitut ilmiöt. Tusin luoma koulukunta pysyi silti Aristoteleen esittämässä maakeskisessä näkemyksessä, mutta koulukunnan matemaattiset laskelmat kehitettiin uudenaikaisiksi.[2]

Tusi esitti myös alkeellisia ajatuksia evoluutiosta 600 vuotta ennen Charles Darwinia.selvennä

Nasir al-Din Tusi kuoli Bagdadissa 25. kesäkuuta 1274 muutettuaan sinne vain muutamaa kuukautta aikaisemmin.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Boyer, Carl B. & Merzbach, Uta C.: Tieteiden kuningatar – Matematiikan historia, osat I–II. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 1994. ISBN 951-884-150-0, ISBN 951-884-158-6.
  • Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. 3rd edition. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5. (englanniksi)
  • David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science. Cambridge University Press, 2013. (englanniksi)
  • Rizvi, Sajjad H.: ”al-Tusi, Nasir al-Din (1201–74). Teoksessa: Böwering, Gerhard (toim.)”, The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, s. 554–560. Princeton University Press, 2013.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rizvi 2013, s. 570-571
  2. a b c d Nokso-Koivisto, Inka: Islamilaista tiedettä. Historia-lehti, 2011, nro 7, s. 36–39. Somero: Storia. ISSN 1795-4215.
  3. Boyer, s. 347–348
  4. Huff, 2017, s. 68–73
  5. Lindberg, 2007, s. 178–181

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]