Aamupojat

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta NRJ Aamupojat)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aamupojat
Tiedot
Toiminnassa 20072013
Tyylilaji dance
pop
Kotipaikka Suomi Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Anssi Honkanen, laulu
Renne Korppilalaulu

Levy-yhtiö

Universal Music, 2009–

Aamupojat oli nimitys Radio NRJ:n aamujuontajille Anssi Honkaselle ja Renne Korppilalle, jotka toimivat myös levylaulajina. Aamupoikien esikoisalbumi julkaistiin 27. toukokuuta 2009. Se nousi debyyttiviikollaan heti Suomen virallisen albumilistan sijalle 5.

Aamupojat aloittivat NRJ:n aamujuontajina kesällä 2007 nimellä Kesäpojat. Jo samana kesänä kaksikko julkaisi ensimmäisen kappaleensa "Kesäpojat". Ensimmäisen kappaleen sanoituksista vastasivat NRJ:n kuuntelijat, mutta myöhemmistä kappaleista ovat vastanneet yhdessä Aamupojat Anssi ja Renne. Kappaleiden sävellykset on tehnyt lähes joka kappaleeseen yksin Anssi, joka tuli tunnetuksi 2000-luvun alkupuolella Kaksio-nimisestä yhtyeestä. Renne Korppila puolestaan on toiminut muun muassa X Factorin tuomarina.

"Kesäpojat" sai NRJ:n kuuntelijoilta hyvän vastaanoton, joten Aamupojat päättivät tehdä uuden kappaleen jouluksi 2007. Mukaan saatiin myös Fintelligensistä tuttu räppäri Elastinen. Aamupoikien joulubiisi "Heiluta sun joulukinkkua" julkaistiin marraskuussa.

Keväällä 2008 Aamupojat julkaisivat E-typen hengessä tehdyn "Beibi älä vonkaa" -kappaleen.[1] Loppusyksystä Aamupojat tekivät yhdessä Apulannan Toni Wirtasen kanssa "Pummi"-nimisen kappaleen, joka ei kuitenkaan yltänyt "Beibi älä vonkaa" -kappaleen suosioon.

Keväällä 2009 Aamupojat solmivat levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa. Ensimmäinen single "Muuvit" julkaistiin toukokuun alussa ja esikoisalbumi Radiohitit toukokuun lopulla. Kesäkuun alussa julkaistiin seuraava single "Eurodance", jolla ovat mukana Waldo’s Peoplen Waldo sekä Movetronin Päivi Lepistö.

Aamupojat juonsivat NRJ:llä 24 tunnin lähetyksen kahdesti: 2.12.2011 klo 6 − 3.12.2011 klo 6 ja 23.11.2012 klo 6 − 24.11.2012 klo 6.

Aamupojat-ohjelma päättyi 20. joulukuuta 2013.[2]

  • 2008: Vuoden radiojuontajat, Vuoden radiotuotanto ("Beibi älä vonkaa")
  • 2009: Vuoden radiotuotanto (Kunniamaininta: Perjantaikaraoke)
  • 2010: Vuoden radio-ohjelma
  • 2010: Vuoden radiotuotanto (Kunniamaininta: Vierasintro)
  • 2012: Vuoden radio-ohjelma
Tiedot
Radiohitit
  • Julkaistu: toukokuussa 2009
  • Levy-yhtiö: Universal Music
  • Sijoitus: #5
  • Listaviikot: 12
  • Myynti: ? kpl
  • Singlet: Muuvit, Eurodance, Tänä Iltana
  • "Beibi älä vonkaa" (2008) (E-Type − Life)
  • "Muuvit" (2009) (Reel 2 Real − I Like To Move It)
  • "Eurodance" (mukana Waldo & Movetronin Päivi) (2009)
  • "Tänä Iltana" (2009)
  • "Jäätelökesä" (2010)
  • "Pannaax meneen?" (mukana Jyrise) (2010)
  • "Ei kelpaa" (julkaistu 10.6.2011) (20 Fingers & Gillette − Short Dick Man)
  • "Tennissukat & sandaalit" (julkaistu 19.8.2011)
  • "Hittikappale" (2012) (RobinFrontside Ollie)
  • "Lisää bassoo" (mukana Petri Nygård) (2012)
  • "Cacattaa" (2012) (TacabroTacata)
  • "Ristomatti Style" (2012) (PSYGangnam Style)
  • "Se on rakkautta" (mukana Karoliina Kallio) (alun perin CB Milton − It's a Loving Thing) (2012)