Mustaposkidelfiini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mustaposkidelfiini
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Valaat Cetacea
Alalahko: Hammasvalaat Odontoceti
Heimo: Delfiinit Delphinidae
Suku: Valkokuvedelfiinit Lagenorhynchus
Laji: australis
Kaksiosainen nimi

Lagenorhynchus australis
(Peale, 1848)

Mustaposkidelfiinin levinneisyys
Mustaposkidelfiinin levinneisyys
Katso myös

  Mustaposkidelfiini Wikispeciesissä
  Mustaposkidelfiini Commonsissa

Mustaposkidelfiini eli patagoniandelfiini eli eteländelfiini (Lagenorhynchus australis) on pieni delfiinilaji, jota tavataan Etelä-Amerikan eteläosan rannikkovesistä.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syntyessään mustaposkidelfiini on yhden metrin pituinen, ja täysikasvuisena 2,1 metriä. Painoa on noin 115 kg. Sillä on tummanharmaat kasvot ja leuka. Selkä on pitkälti musta, jonka poikki menee yksi luonnonvalkoinen kaareva raita, joka jakautuu selän kummallekin puolelle. Vatsa ja evien takaosat ovat valkoiset. Kylkievät ovat melko pienet ja pyrstöevän välissä on lovi.

Laji muistuttaa paljon mustadelfiiniä.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustaposkidelfiinit elelevät Etelä-Amerikan rannikkovesillä. Niitä on tavattu Chilen puolella Valparaísossa saakka ja Argentiinassa maan pohjoisosiin saakka. Lisäksi lajia on nähty säännöllisesti Falklandinsaarten vesiltä.[1]

Mustaposkidelfiiniä esiintyy pääsääntöisesti rantavesistä alle 200 metrin syvyydessä. Tulimaassa ja Chileten eteläosissa lajia tavataan syvissä salmissa ja vuonoissa. Chiloén saaristossa niitä on puolestaan erityisesti matalissa alle 30 metriä syvissä vesissä.[1]

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustaposkidelfiinit kokoontuvat pienissä, 5–20 yksilön ryhmissä. Joskus harvoin kesällä ja syksyllä ne voivat uida suuremmissa, 100 yksilön ryhmissä. Ryhmät liikkuvat yleensä hitaasti rantaviivan suuntaisesti pienillä alueilla. Tämän vuoksi ne joutuvat helposti kalaverkkoihin. 1970- ja 80-luvuilla Chilen kalastajien verkkoihin joutui tuhansia delfiinejä vuosittain. Myös Argentiinassa on havaittu ajautumisia verkkoihin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • National Audubon Society: Guide to Marine Mammals of the World ISBN 0-375-41141-0
  • Encyclopedia of Marine Mammals ISBN 0-12-551340-2
  • LeDuc, R.G., Perrin, W.F., Dizon, A.E. (1999). Phylogenetic relationships among the delphinid cetaceans based on full cytochrome b sequences. Marine Mammal Science 15, 619–648.
  • May-Collado, L., Agnarsson, I. (2006). Cytochrome b and Bayesian inference of whale phylogeny. Molecular Phylogenetics and Evolution 38, 344-354.
  • Schevill, W.E., Watkins, W.A. (1971). Pulsed sounds of the porpoise Lagenorhynchus australis. Breviora 366, 1–10.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Heinrich, S. & Dellabianca, N: Lagenorhynchus australis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019-1. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.3.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä nisäkkäisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.