Mustanmeren saksalaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mustanmeren saksalaiset (saks. Schwarzmeerdeutsche) ovat etnisiä saksalaisia jotka jättivät kotimaansa 1700- ja 1800-luvuilla ja asettuivat Mustanmeren pohjoisrannikolle, pääosin eteläisen Venäjän keisarikunnan alueelle.[1][2] Mustanmeren saksalaisiin lukeutuvat Bessarabian saksalaiset, Dobrogean saksalaiset ja Bukovinan saksalaiset.

Eteläisen Venäjän keisarikunnan alueella saksalaiset asettuivat alueelle, joka käsittää nyky-Ukrainan ja Krimin niemimaan. Mustanmeren saksalaiset eivät asuttaneet aluettaan yhtä tiiviisti kuin esimerkiksi samoihin aikoihin Venäjälle muuttaneet Volgan saksalaiset omalla alueellaan, vaan Mustanmeren saksalaisten alue koostui pikemminkin eri siirtokunnista. Ensimmäiset saksalaiset saapuivat alueelle vuoden 1787 tienoilla, aluksi Länsi-Preussista ja myöhemmin Saksan länsi- ja lounaisosista, osa myös Varsovan alueelta.

Vuonna 1844 Ukrainan eteläosissa ja Krimillä asui noin 72 000 saksalaista. Vuoteen 1898 mennessä saksalaisten lukumäärä oli noussut 283 000:een. Väestönlaskennassa 1926 heitä oli jo 330 000 tällä alueella. Kolmannessa kansanäänestyksessä (1938), nälkävuosien ja stalinistisen terrorin seurauksena, väkiluku oli noin 364 000.[1]

Mustanmeren saksalaiset siirrettiin Molotov-Ribbentrop sopimuksen nojalla Saksaan. Vuoden 1989 väestönlaskennassa koko Ukrainassa kirjattiin noin 88 000 saksalaista ja vuonna 2001 noin 33 000[3].

  1. a b Detlef Brandes: Das Schwarzmeergebiet und die Schwarzmeerdeutschen Das Schwarzmeergebiet und die Schwarzmeerdeutschen Online-Lexikon zur Kultur und Geschichte der Deutschen im östlichen Europa. 3.3.2022. Carl von Ossietzky Universität Oldenburg, oldenburg.de. Viitattu 3.7.2024. (saksaksi)
  2. Wie und wann entstand der Begriff „Schwarzmeerdeutsche“? bkdr.de. 31.10.2023. Viitattu 3.7.2024. (saksaksi)
  3. About number and composition population of Ukraine by All-Ukrainian population census'2001 data (Ukrainan asukkaiden kielijakauma 2001 väestönlaskennassa etnisen jakauman mukaan) Deržavna služba statystyky Ukrajiny (Ukrainan tilastokeskus). Viitattu 3.7.2024. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.