Mustakirja (loitsukirja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mustakirja (käytetään myös nimeä Perhon noidan mustakirja) on loitsuja ja manauksia sisältävä käsikirjoitus, jonka hallussapitäjä oli Perhossa toiminut parantaja-noita Juha Kellokoski. Häneltä käsikirjoituksen sai valkeakoskelainen kasööri Tuomas Taittonen vuonna 1862 ja hänen sekä muutaman välikäden kautta se päätyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran haltuun vuonna 1908. Käsikirjoituksesta on sittemmin julkaistu useita näköispainoksia.

Loitsukirjaa ei pidä sekoittaa Turun tuomiokirkon Mustakirjaan, joka on Suomen keskiajan historian tärkeä lähdeteos, eikä myöskään Musta raamattu -nimellä suomeksi julkaistuun, kabbalistisia loitsuja, manauksia ja sinettejä sisältävään kirjaan.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkeakoskelainen kasööri, räätäli ja kanavapäällikkö Tuomas Taittonen sai vuonna 1861 tehtäväkseen johtaa Perhossa suoritettavia suonkuivaustöitä. Taittonen saapui Perhoon kesällä 1862 ja asettui asumaan kirkkoväärti Antti Sahlbackan taloon. Naapuritalossa asui 70-vuotias Juho Kellokoski, jota pidettiin paikkakunnan suurimpana noitana, jonka luokse saapui avunpyytäjiä naapuripitäjistäkin.[1] Taittonen sai tietää, että Kellokoskella oli hallussaan niin sanottu mustakirja, käsikirjoitus, josta hän oli saanut taitonsa. Taittonen hankki käsikirjoituksen itselleen pyytämällä Kellokosken piikaa varastamaan sen. Kun Kellokoski sai tapahtuneen tietoonsa, hän vaati Taittosta palauttamaan käsikirjoituksen uhaten muussa tapauksessa noitua kipuja ja porotuksia Taittoselle. Taittonen puolestaan uhkasi Kellokoskea hirsipuulla ja lopulta syyskuussa 1862 Kellokoski suostui myymään käsikirjoituksen markalla Taittoselle. Kellokoski alkoi sairastella talvella 1863, mutta ehti keskustella kirjan sisällöstä ja alkuperästä Taittosen kanssa. Kellokosken mukaan kirjan oli laatinut Vetelissä ja Halsualla aikanaan asunut Aaprami Pöyrynen. Kysymykseen siitä, miten Pöyrynen käsikirjoituksen oli kirjoittanut, Kellokoski vastasi: "Ei Musta-kirja ollut kirjoitettu eikä präntätty; Aapramilla oli muu voima jolla sellaisia tehtiin."[2]

Myöhemmin Taittonen lähetti kirjan nimeämättömän tuttavansa välityksellä toimitettavaksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Käsikirjoitus joutui kuitenkin kadoksiin tai unohtui, eikä sen vaiheista tiedetty ennen kuin vasta vuonna 1908, kun ylioppilas Eric Holmberg luovutti sen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, joka julkaisi sen seuraavana vuonna kokonaisuudessaan Suomi-aikakauslehdessä.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustakirja sisältää yhteensä kahdeksantoista sivua, joista kaksi ensimmäistä on väriltään mustia, tekstinväri punainen, loput valkoisia ja tekstinväri musta. Teksti jäljittelee painettuja fraktura-kirjaimia muutamaa kaunokirjoituksella kirjoitettua katkelmaa lukuunottamatta. Sivuilla on erilaisia loitsuja kuten Madon sanat, Walkijan Sanat ja Weren Seisotus Sanat.

Usealla käsikirjoituksen sivulla esiintyy käsialalla kirjoitettuna nimi Gabriel Borgström. Suomi-lehdessä 1908 esitetään, että Borgström olisi ollut virkamies, joka käsitteli Mustaakirjaa vuosien 1807 ja 1835 välillä. Lisäksi käsikirjoituksessa esiintyy nimi Johan Johanin poika Hauckapuro ja vuosiluku 1834.[3]

Painokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mustakirja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden seura, 1909. ISSN 0355-0257; 4:6:1..

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Salakirjat: Mustakirja - Vuonna 1862 löydetty suomalainen noitakirja Salakirjat. Viitattu 5.4.2020.
  2. A.R.Niemi: Tuomas Taittonen. Mustakirja.. Suomi, 1909. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö.
  3. A.R.Niemi: Tuomas Taittonen. Mustakirja.. Suomi, 1909.. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö..