Mustafa Sandal

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mustafa Sandal, tunnetaan myös nimellä Musti, (s. 11. tammikuuta 1970 Istanbul) on turkkilainen laulaja. Musti tunnetaan muualla muun muassa hiteistään Moonlight ja Isyankar ("kapinalliset").

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Sandal aloitti koulunkäynnin, hänen luokkatoverinsa ja opettajansa nopeasti tajusivat hänen lahjakkuutensa musiikissa.lähde? Kun hän kuuli laulun, hänen oli heti voitava valita eri välineet ja niiden melodiat musiikista.lähde? Hän päätyi lukioon Geneveen, Sveitsiin. Sen jälkeen hän siirtyi New Hampshire Collegeen. Valmistuttuaan Sandal uskoi, että hänen omat unelmansa olivat entistä tärkeämpiä ja meni takaisin Istanbuliin. Lyhyen ajan kuluttua hän alkoi kirjoittaa omaa musiikkia ja kirjoitti lauluja esimerkiksi turkkilaisille laulajille kuten, Zerrin Özerille, Hakan Pekerille ja Yonca Evcimik ja Aysegül Aldinç.

Mustafa Sandal julkaisi debyyttialbuminsa Suç Bende vuonna 1994. Albumia on myyty 1.7 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1996 hän julkaisi toisen albuminsa nimeltään Gölgede Aynı, tätä toista albumia myytiin yli 2.6 miljoonaa. Toisen albumin myötä hän nousi yhdeksi Turkin tunnetuimmista laulajista.

Kesäkuussa 2007 hän julkaisi uusimman albuminsa nimeltään Devamı Var. Albumia myytiin noin 200,000 kappaletta ensimmäisen viikon aikana ja se nousi välittömästi Turkin listan ykköseksi. Vuoden 2007 aikana Devamı Var albumia myytiin yhteensä 2.3 miljoonaa kappaletta Turkin ja Euroopan laajuisesti.

Tammikuussa 2008 Mustafa Sandal solmi avioliiton laulaja Emina Jahovic kanssa. Heidän ensimmäinen poikansa Yaman syntyi elokuussa 2008.

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.