Muinaisyläsaksa
| Muinaisyläsaksa | |
|---|---|
| Oma nimi | Diutisk |
| Tiedot | |
| Alue | Keski-Eurooppa |
| Ajoitus | varhaiskeskiaika |
| Kirjaimisto | latinalainen, riimukirjoitus |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | indoeurooppalaiset kielet |
| Kieliryhmä |
germaaniset kielet – länsigermaaniset kielet |
| Kielikoodit | |
| ISO 639-2 | goh |
| ISO 639-3 | goh |
Muinaisyläsaksa (saks. Althochdeutsch) on saksan kielen varhaisin muoto, jota puhuttiin noin vuosina 750–1050.[1][2] Se on kattotermi usealle länsigermaaniselle murteelle, joissa oli tapahtunut yläsaksan konsonantinmuutos.
Muinaisyläsaksan varhaisvaiheessa sen päämurteita puhuttiin itsenäisissä heimokuningaskunnissa, mutta vuoteen 788 mennessä Kaarle Suuren valloitukset toivat nämä murteet yhden hallinnon alle. Tällöin kehittyi myös ranskan- ja saksankielisten alueiden raja.
Nykyaikaan säilyneet muinaisyläsaksankieliset kirjoitukset ovat luostareissa kirjoitettuja ja täten suurimmalta osalta uskonnollisia tekstejä. Varhaisimmat muinaisyläsaksankieliset tekstit, jotka ovat glossia latinankielisiin teksteihin, ovat peräisin 700-luvun jälkipuoliskolta.[2] Muinaisyläsaksaan lainattiin ja keksittiin paljon uusia sanoja vastaamaan latinankielistä kirkkosanastoa, sillä kirkko oli tärkeässä asemassa kirjoitusten luonnissa ja ajan laajassa lähetystyössä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Scherer, Wilhelm (1878). Zur Geschichte der deutschen Sprache (2. painos). Berlin: Weidmann.
- ↑ a b Penzl, Herbert (1986). Althochdeutsch: Eine Einführung in Dialekte und Vorgeschichte. Bern: Peter Lang. ISBN 3-261-04058-0.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Muinaisyläsaksa Wikimedia Commonsissa
|
