Moottoriurheilu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Moottoriurheilija)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jari-Matti Latvala, Suomen rallin 2010 voittaja, ajamassa Focustaan Muuramen testierikoiskokeella.

Moottoriurheilu on kilpailua, jossa kilpailusuoritus tapahtuu moottorilla varustetulla kulkuneuvolla. Moottoreina käytetään esimerkiksi tavallisia polttomoottoreita, sähkömoottoreita tai kaasuturbiineja. Nopeuskilpailujen lisäksi moottoriurheilussa kilpaillaan myös muun muassa ajasta, näyttävyydestä, tarkkuudesta, luotettavuudesta ja taloudellisuudesta.

Kaikkien aikojen ensimmäinen merkittävä moottoriurheilukilpailu lienee vuonna 1894 järjestetty Pariisi-Rouen maantiekilpailu, johon osallistui sekä autoja että moottoripyöriä. Tämän nopeuskilpailun nopein oli kreivi de Dionin höyrymoottorinen vaunu, mutta koska sitä rangaistiin sääntöjen vastaisesta rakenteesta kilpailun voiton jakoivat Panhard ja Peugeot, jotka käyttivät Daimlerin polttomoottoreita.[1]

Ensimmäiset lentokonekilpailut järjestettiin Grande Semaine d'Aviation-tapahtuman yhteydessä Reimsissä 1909. Viikon kestäneessä tapahtumassa kilpailtiin muun muassa kestävyydessä, nopeudessa sekä lentokorkeudessa.[2]

Moottoriurheilun muotoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valentino Rossi ajamassa MotoGP-moottoripyörällään vuonna 2007.
Speedway Extraliigaa Yyterin speedwayradalla toukokuussa 2010.
Formula 1 -moottorivene kiertämässä poijua.
Pääartikkeli: Autourheilu

Tunnetuimmat moottoriurheilun muodot ovat autoilla tapahtuvia nopeuskilpailuja. Näissä kilpailuissa pyritään ajamaan ennalta määritelty matka mahdollisimman nopeasti, määriteltyä rataa kiertäen tai joko yhtenä tai useampana etappina. Ratakilpailuista tunnetuimpia ovat muun muassa Formula 1-kilpailut, etappikilpailuita ovat muun muassa rallit sekä maantiekilpailut. Lisäksi autourheilun muotoja ovat esimerkiksi kiihdytyskilpailu eli drag racing, jossa esim. 1/4 mailin seisovan lähdön kiihdytys suoritetaan mahdollisimman nopeasti (eri ryhmissä 4.5s-10s). Toisen ääripään muodostavat kestävyyskilpailut joissa pyritään ajamaan mahdollisimman pitkä matka annetun aikarajan puitteissa (esimerkiksi Le Mansin 24 tunnin ajo) ja taitolajit kuten autosuunnistus ja offroad sekä taloudellisuusajo.

Moottoripyöräurheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottoripyöräkilpailuissa taitokilpailut ovat huomattavasti yleisempiä kuin autourheiluissa, mutta tunnetuimmat kilpailut ovat nopeuskilpailuja. Tunnetuimpia nopeuskilpailumuotoja ovat ratakilpailut, Motocross, Speedway ja Jääspeedway sekä rallia muistuttava enduro. Taitokilpailuja ovat muun muassa maastossa ajettava trial ja suurilla areenoilla tapahtuva freestyle motocross. Moottoripyörille järjestetään myös kestävyyskilpailuja.

Moottoriveneurheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottoriveneillä kilpaillaan sekä sisävesillä että merillä. Osa kilpailuista on pienillä radoilla tapahtuvia kilpailuja kuten Formula 1 -veneily, osassa taas kierretään pitkiä ratoja jotka ulottuvat avomerelle (Offshore-veneily). Moottoriveneillä järjestetään myös etappi- sekä kiihdytyskilpailuja.

Nopeusennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erilaisten kilpailujen lisäksi myös nopeusennätykset mielletään yleisesti moottoriurheiluksi ja niitä hallinnoivat samat järjestöt. Nopeusennätyskokeessa tavoitteena on kulkea määrätty matka mahdollisimman suurella nopeudella. Lyhyissä, yksisuuntaisissa kokeissa vaaditaan kaksi, vastakkaisiin suuntiin suoritettua ajoa, jotka tulee tehdä tunnin kuluessa.

Muita moottoriurheilun muotoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Taitolento - moottoriurheilun muoto jossa pyritään suorittamaan lentokoneella lentäen joko ennalta määriteltyjä tai itse suunniteltuja temppuja mahdollisimman tyylipuhtaasti. Joskus taitolentokilpailuun yhdistetään myös nopeuskilpailu, jolloin temput tulee suorittaa mahdollisimman nopeasti ja virheistä annetaan aikasakkoa.
  • Tractor Pulling - Tractor Pullingissa tavoitteena on vetää traktoria käyttäen painolastia mahdollisimman pitkä matka.

Turun Ammattikorkeakoulun Vihreäpolku.infon mukaan moottoriurheilu tuhlaa uusiutumattomia luonnonvaroja kestävän kehityksen vastaisesti ja on eräs kuluttavimpia urheilumuotoja ympäristön kannalta. Moottoriurheilu aiheuttaa myös meluhaittoja.[3]

  1. Ways of the World: A History of the World's Roads and of the Vehicles That Used Them, sivu 161. 1992
  2. Nevada Warbird Survivors 2002: A Handbook on Where to Find Them, sivu 145. 2002
  3. Kuntoillaan kestävästi ja nautitaan lähiluonnosta (Vihreäpolku.info, Turun ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen opiskelijoiden tuottama ja ylläpitämä ympäristösivusto) vihreapolku.info. Viitattu 23.5.2009.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottoriurheilujärjestöjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]