Mirjam Karimus
Mirjam Aila Karimus (elokuu 1920 – 1995) oli suomalainen romaniaktivisti. Hän oli mukana perustamassa Suomen Mustalaisyhdistystä (nyk. Suomen Romaniyhdistys) ja romanikielen oikeinkirjoitukseen ja sanastoon keskittyneessä ortografiakomiteassa.[1]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mirjam Karimuksen vanhemmat olivat Kaarlo Florin ja Jenny Nyman. Hänen äitinsä kuitenkin hylkäsi hänet jo vastasyntyneenä ja Karimuksesta tuli huutolaislapsi. Karimus ostettiin maataloon, jossa hän joutui tekemään raskasta työtä ansaitakseen elätyksensä. Kun Karimuksen isä Kaarlo Florin sai kuulla lapsestaan ja tämän kohtalosta, hän haki tyttärensä luokseen asumaan. Karimus pääsi kouluun ja opiskeli itsensä kampaajaksi ja sairaanhoitajaksi. [1]
Karimus tapasi miehen ja tuli tälle raskaaksi. Pariskunta meni kihloihin, mutta avioliitto jäi toteutumatta, sillä mies joutui ammutuksi ennen häitä. Karimus meni naimisiin seuraavan puolisonsa kanssa ja sai tältä myös sukunimensä Karimus. Pariskunta sai viisi lasta yhdessä. He asuivat maaseudulla talossa, jossa ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä: Karimus joutui tekemään suuressa talossa paljon raskaita kotitöitä ja hänen miehensä myös pahoinpiteli häntä jopa heidän lapsiensa nähden. Myöhemmin Karimus erosi miehestään, avioitui Valtteri Baltzarin kanssa ja sai vielä yhden lapsen.[1]
Karimus kuoli vuonna 1995.
Aktivismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1960-luvulla rasismipuhe sai aikaan romanien olojen tarkastelun Suomessa. Karimuksen mukaan Suomen valtio kohteli romaneja väärin eikä romanien ja muun väestön väliset konfliktit johtuneet romanikulttuurista vaan tietämättömyydestä, eristäytyneisyydestä ja syrjäytymisestä. Hän perusti yhdessä muiden aktivistien kanssa vuonna 1967 Suomen Mustalaisyhdistyksen (nyk. Suomen Romaniyhdistys), jonka tavoitteena oli muun muassa edesauttaa romanien asunto-, työ-, terveydenhuolto- ja koulutusasioiden parantumista. Yhdistys myös vaati hallituksen perustamaan Mustalaisasiain neuvottelukuntaan suurempaa romaniedustusta, mutta neuvottelukunta oli eri mieltä: heidän mielestään yhden romanijäsenen oli riitettävä.[1]
Yhdistys julkaisi Zirickli-lehteä ja toteutti Yleisradion kanssa tv-dokumenttisarjan romaneista. Yhdistyksen jäsenet käyttivät mediatilaa hyväkseen, osoittivat mieltään ja painostivat neuvottelukuntaa. Lopulta neuvottelukunta joutui Pohjoismaiden neuvoston syyniin ja neuvottelukunnan puheenjohtaja erosi. Vuonna 1970 romanien syrjintä kiellettiin lailla. [1]
Karimus on puhunut ja kirjoittanut paljon myös romaninaisten asemasta sekä ollut mukana romanikielen oikeinkirjoitukseen ja sanastoon keskittyneessä ortografiakomiteassa vuonna 1971. [1][2][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Pettersson, Maria: Suomen historian jännät naiset. Atena, 2022.
- ↑ Romanikielen huollon pulmia ja peruskysymyksiä - Kielikello www.kielikello.fi. Viitattu 24.4.2023.
- ↑ Romanikielen kielipoliittinen ohjelma Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 24.4.2023.