Mindon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mindon
Mindon piirroksessa.
Mindon piirroksessa.
Burman kuningas
Edeltäjä Pagan Min
Seuraaja Thibaw
Henkilötiedot
Syntynyt 1814
Amarapura
Kuollut 1. lokakuuta 1878
Mandalay

Mindon tai Mindon Min (1814 – 1. lokakuuta 1878) oli Burman eli nykyisen Myanmarin kuningas ja Konbaung-dynastian kymmenes[1] hallitsija vuosina 1853–1878. Mindonin valtakautta on pidetty burmalaisen kulttuurin kultakautena ja hän yritti myös uudistaa maataan. Mindon jäi kuitenkin kuollessaan vuonna 1878 viimeiseksi merkittäväksi burmalaiseksi hallitsijaksi. Britit valtasivat maan Mindonin pojan ja seuraajan Thibawin valtakaudella.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mindonin patsas.
Jälleenrakennettua Mandalayn Kultaista palatsia, Mindonin rakennuttama alkuperäinen palatsi tuhoutui toisen maailmansodan aikana.

Mindon syntyi Amarapurassa vuonna 1814.[2] Hänen velipuolensa oli kuningas Pagan Min.[1] Pagan Min oli noussut kuninkaaksi vuonna 1846 ja vuonna 1852 hän ajautui toiseen anglo–burmalaiseen sotaan Intian niemimaata hallinneiden brittien kanssa. Burmalaiset kärsivät tappioita brittejä vastaan ja britit liittivät Burman eteläisen Pegun maakunnan omiin alueisiinsa. Vuoden 1853 alussa brittijoukot olivat marssimassa kohti pääkaupunkia, kun Mindon syrjäytti velipuolensa ja teki aselevon brittien kanssa. Virallista rauhansopimusta ei tehty, mutta britit säilyttivät valtaamansa alueet etelässä.[3] Mindonin hallitsemaan Burmaan kuuluivat edelleen Iravadi-joen laakson pohjoisosat.[4]

Burman kokemista menetyksistä huolimatta Mindonin kautta on pidetty burmalaisen kulttuurin kultakautena.[2] Vuonna 1856 Mindon alkoi rakennuttaa Mandalayn kaupunkia, jonne maan pääkaupunki siirrettiin Amarapurasta. Kaupunki oli viimeinen burmalaisen kulttuurin keskus ja valtakunnan loiston symboli. Mandalayn Kultainen palatsi oli maan hovikulttuurin keskus. Amarapura sen sijaan hylättiin.[4] Vuonna 1871 Mindon kutsui koolle viidennen suuren buddhalaisen konsiilin, jonka aikana laadittiin Kuthodawin pagodan kiviseen steelaan kaiverrettu versio Tripitakasta.[1] Kulttuurin saran saavutusten ohella Mindon pyrki myös uudistamaan maataan esimerkiksi Siamia hallinnen Mongkutin tavoin. Mandalayhin perustettiin tekstiili-, teräs- ja aseteollisuutta, minkä lisäksi maahan kutsuttiin teknikkoja Ranskasta ja Italiasta. Vastaavasti burmalaisia lähetettiin länsimaihin uutta teknologiaa oppimaan.[4] Maahan rakennettiin uusia teitä ja lennätinverkko. Mindon alkoi ensimmäisenä burmalaisena hallitsijana lyödä kolikoita, veroja uudistettiin ja virkamiehet alkoivat saada kiinteää palkkaa.[2]

Mindon yritti myös turhaan neuvotella brittien kanssa menettämiensä alueiden palauttamisesta.[1] Burman pääministeri Kinwun Mingyi U Gaung vieraili Lontoossa, Pariisissa ja Roomassa pyrkien saamaan ulkovaltojen tunnustuksen Burman itsenäisyydelle.[2] Britit pitivät Mindonia Intiassa vaikuttaneiden brittien nukkehallitsijoiden tapaisena hallitsijana.[1] Mindonin asema oli britteihin nähden heikompi kuin esimerkiksi Siamin hallitsijoiden. Siam oli puskurivaltio Ranskan ja brittien välillä, mutta Burmalla ei vastaavaa etua ollut.[2] Britit vaativat esimerkiksi vapaakauppaa ja burmalaisten oli purettava monia vanhoja valtion monopoleja, kuten tiikkipuun myynnin. Valtakunta kärsi myös eri etnisten vähemmistöjen levottomuuksista.[1]

Mindon kuoli Mandalayssa 1. lokakuuta 1878.[2] Mindon jäi viimeiseksi merkittäväksi burmalaiseksi kuninkaaksi.[4] Alkuperäinen kruununprinssi oli saanut surmansa vallankaappausyrityksen aikana vuonna 1866 ja Mindonin kuolemaa seurasi valtataistelu.[1] Mindonin seuraajaksi nousi lopulta hänen poikansa Thibaw, jota on pidetty isäänsä heikompana hallitsijana. Thibaw ajautui vuonna 1885 kolmanteen sotaan brittien kanssa, jonka tuloksena Burma menetti itsenäisyytensä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Donald M. Seekins: Historical dictionary of Burma (Myanmar), s. 297-298. Scarecrow Press, 2006. ISBN 978-0-8108-5476-5. (englanniksi)
  2. a b c d e f Mindon Encyclopaedia Britannica. Viitattu 28.11.2018. (englanniksi)
  3. Harold E. Raugh, Jr: The Victorians at war, 1815–1914: an encyclopedia of British military history, s. 69-71. ABC-CLIO, 2004. ISBN 1-57607-926-0. (englanniksi)
  4. a b c d e Marja-Leena Heikkilä Horn ja Jukka O. Miettinen: Kaakkois-Aasia - Historia ja kulttuurit, s. 158. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X.