Milinda Panha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taiteilijan näkemys Menandroksen ja Nagasenan dialogista.

Milinda Panha (devanagarilla मिलिन्दपन्ह, kirjaimellisesti "Milindan kysymykset") on buddhalainen teksti, joka käsittelee kreikkalais-baktrialaisen kuningas Menandros I:n (paaliksi Milinda) ja buddhalaisen opettajan Nagasenan välistä keskustelua. Tekstin alkuperästä tai sen koonneesta henkilöstä ei ole tarkkaa tietoa, mutta kirjan oletetaan olevan peräisin 100-luvulta eaa. ja sen todennäköinen alkuperäiskieli oli sanskrit.[1]

Milinda Panha on tärkeässä asemassa etenkin theravada-buddhalaisuudessa, vaikkakaan tekstillä ei ole kovinkaan suurta auktoriteettia.[1]

Ensimmäinen käännös englanniksi julkaistiin 1890. Toinen merkittävä käännös on vuodelta 1969. Näitä käännöksiä käytetään myös akateemisissa piireissä.[2].

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menandros I hallitsi kreikkalais-baktrialaista kuningaskuntaa, joka oli syntynyt Aleksanteri Suuren valtakunnan raunioille 250-luvulla eaa. Menandroksen valtakausi ajoittuu vuosille 150–135 eaa.

Taustaltaan Menandros oli kreikkalainen, mutta hän sai intialaiselle hallitsijalle suunnatun koulutuksen. Milinda Panhan mukaan Menandros oli tyytyväinen Nagasenan vastauksiin ja luopui valtaistuimesta poikansa hyväksi käännyttyään buddhalaisuuteen. Tämän jälkeen hänen uskotaan saavuttaneen myöhemmin nirvanan.[3]

Menandroksen kanssa keskusteleva Nagasena oli Dharmaraksitan oppilas, joka puolestaan oli itse kreikkalaistaustainen ja kääntynyt buddhalaisuuteen.[3]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luku Aihe Muuta
1 Sielu
2 Uudelleensyntymä
3 Ajan alku
4 Aistimukset
5 Buddha
6 Kiintymys
7 Muisti
8 Dilemmoiden ratkaisuja I Käsittelee mm. Buddhan luonnetta
9 Dilemmoiden ratkaisuja II Käsittelee mm. kuolemanpelkoa
10 Dilemmoiden ratkaisuja III Käsittelee mm. pyhäinjäännöksiä

ja rangaistuksia

11 Dilemmoiden ratkaisuja IV Käsittelee mm. vinayaa ja naisia
12 Dilemmoiden ratkaisuja V Käsittelee mm. asumista sekä

kuninkaan ja opettajan rooleja

13 Dilemmoiden ratkaisuja VI Käsittelee mm. vakavia rikoksia

ja maallikkoja

14 Dilemmoiden ratkaisuja VII Käsittelee mm. maallikkojen valaistumista

ja munkkeja koskevia sääntöjä

15 Dilemmoiden ratkaisuja VIII Käsittelee mm. ennenaikaista kuolemaa

ja nirvanaa

16 Ratkaistuja päätelmiä
17 Askeettinen elämä
18 Vertaukset

Lähde:[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Milinda-panha | Buddhist literature Encyclopedia Britannica. Viitattu 14.2.2021. (englanniksi)
  2. a b Bhikkhu Pesala (toim.): The Debate of King Milinda (pdf) 2001. Buddha Dharma Education Association Inc.. (englanniksi)
  3. a b Ancient Greek Kingdom in India 1.3.2019. Kings and Generals. Viitattu 15.2.2021. (englanniksi)