Michaela Tabb

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Michaela Tabb vuonna 2013.

Michaela Tabb (s. 11. joulukuuta 1967 Bath, Englanti) on uransa päättänyt poolpelaaja sekä pool- ja snookertuomari.[1]

Tabb aloitti kilpauransa vuonna 1991 ja kuului Skotlannin kasipallomaajoukkueeseen vuosina 1992–2003. Hän toimi kapteenina, kun joukkue voitti Grand Slamin vuosina 1997 ja 1998. Henkilökohtaisissa kilpailuissa hän voitti Yhdistyneen kuningaskunnan mestaruuden vuonna 1997 ja Euroopan-mestaruuden vuonna 1998.[1]

Tabb aloitti tuomaroinnin poolin ammattilaiskisoissa vuonna 1997. Vuonna 2002 hän siirtyi snookertuomariksi, kun hän toimi tuomarina pääkiertueen Welsh Openissa. Seuraavana vuonna hän tuomitsi ensimmäisen maailmanmestaruusturnausottelunsa. Vuonna 2007 hänestä tuli ensimmäinen naistuomari pääkiertueturnauksen finaalissa ja vuonna 2009 pääsi hän tuomariksi maailmanmestaruuskilpailujen loppuotteluun.[1] Toisen kerran hän oli MM-finaalissa vuonna 2012.[2]

Maaliskuussa 2015 Tabb riitautui raha-asioissa World Snooker Associationin kanssa ja irtisanoutui pääkiertueen tuomarin tehtävistä.[2] Syynä oli, että hän ainoana pääkiertueen tuomarina ei saanut 1000 punnan bonusta. Tabb syytti organisaatiota sukupuolisesta syrjinnästä. Tapaus sovittiin kaksi päivää ennen oikeudenkäynnin alkamista.[3] Sen jälkeen Tabb tuomaroi Snooker Legends Tourilla. Kesällä 2017 hän aloitti World Pool Seriesin päätuomarina.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c CUEVIEW - Michaela Tabb Exclusive St Blazey & District Snooker League. 3.12.2012. Viitattu 3.4.2018. (englanniksi)
  2. a b Pietari, Marko: Michaela Tabb lopettaa tuomaroinnin Main Tourilla FinnSnooker.com. 21.3.2015. Viitattu 3.4.2018.
  3. Godden, Nicholas: World Snooker settle sex discrimination battle with ref Michaela Tabb Mail Online. 8.9.2015. Viitattu 3.4.2018. (englanniksi)
  4. Lerner, Ted: Michaela Tabb Joins The World Pool Series – World Pool Series worldpoolseries.com. 23.4.2017. Viitattu 3.4.2018. (englanniksi)