Kompleksometrinen indikaattori
Kompleksometrinen indikaattori eli metalli-ioni-indikaattori on väriaine, joka muuttaa väriään muodostaessaan kompleksin metalli-ionin kanssa. Tällaisia yhdisteitä käytetään analyyttisessä kemiassa indikaattoreina kompleksometrisissä titrauksissa.
Periaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kompleksometrinen indikaattori sitoutuu näytteen sisältämiin metalli-ioneihin muodostaen värillisen liuoksen. Kun näytettä titrataan kompleksinmuodostajalla, joka useimmiten on EDTA eli etyleenitetramiinietikkahappo, vapautuu indikaattori kompleksista metallin muodostaessa kelaatin EDTAn kanssa. Tämän vapautuneen indikaattorin väri on erilainen kuin metalliin sitoutuneen indikaattorin väri ja näin havaitaan titrauksen loppupiste.[1][2][3]
Jotta indikaattori toimisi, täytyy sen metallikompleksin olla vesiliukoinen. Indikaattorin tulee myös sitoutua metalliin heikommin kuin EDTA, koska muulloin se ei vapaudu lisättäessä titrausliuosta eikä värinmuutosta havaita. Tämän vuoksi esimerkiksi eriokromimusta T ei sovellu kuparin, koboltin, kromin, nikkelin tai raudan suoraan kompleksometriseen titraukseen. Takaisintitrauksessa sitä kyllä voidaan käyttää. Indikaattorin olisi myös hyvä muodostaa kompleksi metallin kanssa suhteessa 1:1. Monien kompleksometristen indikaattorien väri muuttuu myös pH:n vaikutuksesta ja titraus suoritetaan pH-alueella, jossa sitoutuneen indikaattorin ja vapaan indikaattorin värit poikkeavat toisistaan riittävästi.[1][3][4]
Kompleksometrisiä indikaattoreita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Indikaattori | Väri vapaana | Väri sitoutuneena | Määritettävät alkuaineet |
| Eriokromimusta T | Punainen, pH < 5,5 Sininen, pH 7–11 Oranssi, pH > 11,5[5] |
Viininpunainen[1] | Ca, Mg, Zn, Mn, Cd, Fe, Co, Al, Cu, Ni, Hg, Pt, Ba[2][4][6][7] |
| Mureksidi | Punavioletti, pH < 9,5 Violetti, pH 9–11 Sininen, pH > 11 |
Oranssi (Cu), keltainen (Ni, Co), punainen (Ca)[7] | Cu, Ni, Co, Ca[4][5] |
| Kalmagiitti | Punainen, pH <5 Sininen pH 7–9 Punaoranssi, pH> 11,4[7] |
Viininpunainen[1] | Samat kuin Eriokromi T:llä |
| Ksylenolioranssi | Happamissa olosuhteissa keltainen, hyvin emäksisessä liuoksessa violetti[1] | Punainen[1] | Bi, Th, Zn, Cd, Co, Pb, Hg[4][5][6] |
| Pyrokatekolivioletti | Punainen, pH<1,5 Keltainen, pH 2–6 Violetti, pH 7 Sininen, pH < 10,6[7] |
Sininen [1] | Bi, Th, Al, Cd, Fe. Co, Ni, Mn, Mg, Zn[6][7] |
| Kromatsuroli S | Sinivioletti[4] | Oranssi[4] | Al, Fe, Cu, Zn[4] |
| HHSNNA | Sininen emäksisissä olosuhteissa[2] | Viininpunainen[2] | Ca[2] |
| Tymolisininen | Harmaa, pH 10–12[8] | Sininen[8] | Cd, Hg, Pb, Zn[8] |
| Metyylisininen | Keltainen, pH 4–5[8] | Sininen [8] | Cd, Hg, Pb, Zn[8] |
| Hydroksinaftolisininen | Sininen, pH 12–13[9] | Vaalean punainen[9] | Ca[9] |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Daniel C. Harris: Quantitative Chemical Analysis, s. 241–242. W.H. Freeman and Company, 2007. ISBN 978-0-7167-7041-1. (englanniksi)
- ↑ a b c d e J. Toivonen & I. Yliruokanen: Analyyttisen kemian harjoitustyöt: Kvantitatiivinen analyysi, s. 62. 12. korjattu painos. Otatieto, 2006. ISBN 951-672-299-7. (englanniksi)
- ↑ a b Visual indicators IUPAC. Viitattu 10.2.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 526. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.02.2011). (englanniksi)
- ↑ a b c V K Ahluwalia, Sunita Dhingra: College Practical Chemistry, s. 90. Universities Press, 2005. ISBN 978-81-7371-506-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.02.2011). (englanniksi)
- ↑ a b c David Kealey,Peter J. Haines: Analytical Chemistry, s. 91. Garland Science, 2002. ISBN 978-1859961896. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.02.2011). (englanniksi)
- ↑ a b c d e John R. Dean: Practical skills in chemistry, s. 151. Pearson Education, 2002. ISBN 978-0130280022. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.02.2011). (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Asif Husain: Theoretical Basis of Analysis: Complexometric Titrations (PDF) University of New Delhi. Arkistoitu 2.12.2012. Viitattu 10.2.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c Reagent chemicals: specifications and procedures, s. 366. Oxford University Press, 2006. ISBN 978-0841239456. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.02.2011). (englanniksi)