Meta4

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Meta4 on vuonna 2001 perustettu jousikvartetti. Alun perin Mäntän musiikkijuhlien festivaaliyhtyeeksi perustetun kvartetin toiminta vakiintui vuonna 2003. Kvartetin alkuperäisessä kokoonpanossa soittivat Antti Tikkanen ja Minna Pensola, viulu, Eriikka Nylund, alttoviulu sekä Tomas Djupsjöbacka, sello. Vuodesta 2006 kvartetin alttoviulistina on soittanut Atte Kilpeläinen.

Kvartetin kansainvälinen ura käynnistyi Moskovassa vuonna 2004 järjestetyn Dmitri Šostakovitš -kilpailun voitolla sekä erikoispalkinnolla kilpailun parhaasta Šostakovitš-tulkinnasta. Vuonna 2007 Meta4 voitti Wienissä Joseph Haydn -kilpailun [1] ja sai myöhemmin samana vuonna Opetus- ja kulttuuriministeriöltä Suomi-palkinnon [2] tunnustuksena kansainvälisestä menestyksestään. Meta4 toimi myös BBC:n New Generation Artistina vuosina 2008–2010 [3] ja vuonna 2013 se sai Jenny ja Antti Wihurin rahaston tunnustuspalkinnon. [4] Meta4 konsertoi aktiivisesti Suomessa sekä eri puolilla maailmaa. Kotimaassa kvartetti on toiminut Oulunsalo Soi -musiikkijuhlien taiteellisena johtajana 2008–2011 ja vuodesta 2008 se on ollut Kuhmon Kamarimusiikki -festivaalin residenssikvartetti.

Meta4 on opiskellut Eurooppalaisessa Kamarimusiikkiakatemiassa (ECMA) [5] ja sen merkittävimpiä opettajia ovat olleet Hatto Beyerle ja Johannes Meissl. Kvartetilta on ilmestynyt kolme albumia Hänssler Classicille:[6] niistä ensimmäinen, vuonna 2009 julkaistu Haydnin Jousikvartetot op. 55, 1-3, palkittiin Echo Klassik -palkinnolla vuonna 2010 [7] ja toinen, keväällä 2012 julkaistu Šostakovitšin Jousikvartetot 3, 4 ja 7 voitti YLE:n Vuoden levy 2012 -palkinnon [8] sekä Vuoden klassinen Emma -palkinnon. Lisäksi kvartetilta on ilmestynyt levyllinen Kaija Saariahon kamarimusiikkia (Ondine, 2013) sekä LP-levyllä Sibeliuksen jousikvartetto ‘Voces Intimae’ (Berliner Meister Schallplatten, 2013). Kvartetin uusin albumi, Bartókin Jousikvartetot 1 & 5 (Hänssler Classic), julkaistiin lokakuussa 2014.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.