Merisätkin

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Merisätkin
Ranunculus confusus — Flora Batava — Volume v13.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Leinikit Ranunculus
Alasuku: Sätkimet Batrachium
Laji: peltatus
Alalaji: baudotii
Kolmiosainen nimi

Ranunculus peltatus ssp. baudotii
(Godron) C. D. K. Cook[1]

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Merisätkin Wikispeciesissä

Merisätkin (Ranunculus peltatus ssp. baudotii, syn. R. baudotii, R. baudotii ssp. marinus, R. obtusiflorus, Batrachium marinum) on merivedessä kasvava leinikkikasvi. Se on yksi isosätkimen (Ranunculus peltatus) kahdesta alalajista.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monivuotinen merisätkin kasvaa 10–250 senttimetriä pitkäksi. Varsi on paksu ja väriltään tavallisesti vaaleankellertävä. Kelluslehdet ovat pitkäruotisia ja korvakkeellisia, mutta niitä esiintyy lajilla harvoin. Kelluslehtien lapa on tavallisesti kolmiosainen, liuskainen ja muodoltaan munuaismainen tai pyöreähkö. Lehtilavan tyvilovi on vähintään 120°. Lavan liuskat ovat keskenään lähes samankokoisia ja niukkahampaisia. Uposlehdet ovat jäykähköjä ja sinertäviä. Uposlehtien lehtilapa on 1,5–7,5 cm pitkä ja melko harvaliuskainen. Vedestä nostettaessa uposlehdet eivät mene täysin suppuun. Veden pinnan yläpuolelle kokoavat kukkaperät ovat 5–8 cm pitkiä, ollen saman nivelen lehden ruotia pitempiä. Verho- ja terälehtiä on viisi kappaletta. Verholehdet ovat sinikärkisiä. Valkoiset ja tavallisesti tyvestä keltaiset terälehdet ovat 6–10 millimetriä pitkiä ja niiden mesikuoppa on sirppimäinen. Terälehdet eivät juurikaan kosketa toisiaan. Heteitä on 10–30 kappaletta, emejä 30–40 kappaletta. Suomessa merisätkin kukkii heinä-syyskuussa. Hedelmä koostuu 1,1–2,2 mm pitkistä siipipalteisista pähkylöistä, jotka ovat nuorenakin kaljuja tai vähäsukaisia. Merisätkin on myrkyllinen kasvi.[2]

Merisätkin muistuttaa paljon isosätkimen toista alalajia, lähinnä makeassa vedessä esiintyvää järvisätkintä (R. peltatus ssp. peltatus).[1] Toisinaan näitä kahta alalajia pidetään omina lajeinaan.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merisätkintä tavataan Itämeren rannikolla erityisesti Suomen ja Ruotsin rannikoilla. Itämereltä levinneisyysalue jatkuu Pohjanmeren rannikolla lähes yhtenäisenä Taskasta Alankomaihin. Lajia tavataan myös suurimmassa osassa Britteinsaarten rannikkoa. Satunnaisia havaintoja merisätkimestä on lisäksi sieltä täältä Atlantin ja Välimeren rannikkoa Rasnkasta Marokkoon ja Kreikkaan saakka. Lajia tavataan lisäksi muutamin paikoin Keski-Euroopassa sisämaassa, jossa laji kasvaa makeassa vedessä.[3] Suomessa merisätkintä kasvaa koko Itämeren rannikkoalueella sekä Ahvenanmaalla myös sisämaassa järvissä. Laji on yleinen Suomenlahdella ja Pohjanlahden eteläosissa, mutta harvinaistuu pohjoiseen päin mentäessä.[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merisätkin kasvaa suolaisessa vedessä sekä murtovedessä lahdissa ja melko avoimilla paikoilla syvähkössä vedessä. Toisiaan lajia esiintyy myös makeassa vedessä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998. ISBN 951-45-8167-9

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Retkeilykasvio 1998, s. 86.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 85–86.
  3. a b Den virtuella floran: Sköldmöja (myös levinneisyyskartat (ruots.) Viitattu 7.1.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]