Merefan-H’ersonin silta

Merefan-H’ersonin silta tai Merefan-H’ersonin rautatiesilta ukr. Мерефо-Херсонський міст
Merefan-H’ersonin rautatiesilta vuonna 2012
Raiteita	1
Ylittää	Dnepr
Sijainti	Dnipro, Dnipropetrovskin alue Ukraina
Ylläpitäjä	Ukrainan rautatiet
Siltatyyppi	teräsbetoninen kaarisilta yksiraiteinen rautatiesilta
Pituus	1 610 myös 1 600, tai 1 626 tai 1 627 m
Avattu liikenteelle	21.12.1932
Koordinaatit	48°29′14.9″N, 35°01′40.0″E
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OK

Merefan-H’ersonin silta (ukr. Мерефо-Херсонський міст, Merefo-H’ersonskyi mist), myös Merefan-H’ersonin rautatiesilta on Dneprin ylittävä teräsbetoninen kaari- ja yksiraiteinen rautatiesilta Dniprossa, Dnipropetrovskin alueella, Ukrainassa.

Merefan-H’ersonin silta on Dnipron silloista toiseksi vanhin ja se on kaupungin arkkitehtoninen muistomerkki. Tällä Dneprin yli kulkevalla sillalla on kaarimainen rakenne ja yhtenä ainutlaatuisena suunnitteluratkaisuna pidetään sen kaarevaa liikerataa, silta on ajan testaama ja sen erinomaisten teknisten ominaisuuksiensa vuoksi se kuuluu nykyisin Ukrainan arkkitehtonisten monumenttien rekisteriin.

Ajatus sillan rakentamisesta syntyi vuonna 1912 sekä silloisen Jekaterinoslavin eli Katerinoslavin (ven. Eкaтepинocлaвъ eli ukr. Катеринослав) rautatien rahtivirran kasvamisen että kaupungin laajentumisen myötä ja 1. heinäkuuta 1914 sillan rakentamista koskeva kysymys ratkaistiin lopullisesti. Hanketta kehitettiin useita vuosia, minkä jälkeen rakentaminen keskeytettiin ja sitä jatkettiin vasta vuosina 1930–1932. Merefan-H’ersonin rautatiesilta valmistui alle kahdessa vuodessa osana venäläisen sillanrakennusinsinöörin Grigori Perederin luomaa ja myöhemmin Mykola Kolokolovin täydentämää projektia 24. lokakuuta 1932 ja otettiin käyttöön 21. joulukuuta 1932.

Sillan rakentaminen ja kuvaus

Tämä 1 610, joidenkin lähteiden mukaan myös joko 1 600, 1 626 tai 1 627 metriä pitkä silta on osa Merefan ja H’ersonin kaupunkien välistä rautatielinjaa, minkä mukaan vuonna 1912 rautatieministeriön hyväksymänä se sai lyhennetyn nimensä "Merefo-H’ersonskij", ja aikoinaan se oli Euroopan pisin teräsbetoninen kaarisilta. Dnipropetrovskin alueellinen neuvosto ilmoitti 28.02.2021 "Ukrzaliznytsian" lehdistöpalvelun vahvistaneen Dneprin yli rakennettujen 5 pisimmän rautatiesillan joukkoon kolmantena kuuluvan Merefan-H’ersonin sillan pituudeksi 1 626 metriä, kun taas Dneprin leveys siinä kohti on 1 250 metriä. Vuosilna 1912–1914 kaavaillussa alkuperäisessä muodossaan sillan piti olla kaksikerroksinen metallikaarirakenne, jossa ensimmäinen taso oli kaksivaunuista raitiovaunua ja jalankulkijoita ja toinen kerros rautatietä varten. Sopimus raitiovaunulinjan rakentamisesta oli tehty jo vuodesta 1897 lähtien Jekaterinoslavissa toimineen ja raitiovaunuliikennettä kehittäneen belgialaisen yrittäjän kanssa. Silloisen lehdistötietojen mukaan sillan rakentaminen aloitettiin 14. elokuuta 1914 ja rakennuksen oli määrä valmistua 01.01.1917 mennessä. Vuoteen 1916 mennessä kaikki G.P. Perederin suunnitteleman metallisillan tukipilarit valmistuivat kokonaan ja yhteensä kului noin 25 000 m³ kivimateriaalia. Näinä ensimmäisen maailmansodan vuosina hankkeen ensimmäisen vaiheen toteuttamiseen ehdittiin käyttää vain 39 prosenttia kustannuksista. Projektin mukaisten kokonaispainoltaan 16 000 tonnisten metallikaarien valmistus ja asennus jäivät sodan vuoksi tekemättä. Vuoden 1917 vallankumous ja sitä seurannut vuosina 1917–1922 käyty sisällissota hidastivat teollisuuden kehitystä entisestään ja siitä johtuva maan yleinen epävakaus saattoivat tämän siltahankkeen pitkälle tauolle.

Toisen kerran päätös rakennustöiden jatkamisesta tehtiin vasta vuonna 1929. Sillan rakentaminen aloitettiin joko vuonna 1930 tai 1931 jo uuden projektin mukaan. Tällä kertaa sen teki sillanrakentajan Mykola Kolokolovin johtama tiimi. Toisin kuin vallankumousta edeltävä hanke edellytti, sillan jännevälit, kahta keskimmäistä jännettä lukuun ottamatta, eivät olleet enää metallisia, vaan kaarirakenteita oli 31 ja niissä ehdotettiin ensimmäistä kertaa sillanrakentamisen historiassa monoliittisen teräsbetonin käyttöä. Pieni vaikutus sellaisen siltavaihtoehdon valinnassa oli teräsbetonisillan hienompi ulkonäkö ja huomattava metallin säästö.. Vuonna 1927 alkaneen Dneprin vesivoimalaitoksen rakentamisen myötä joen vedenpinta oli noussut merkittävästi, mikä tarkoitti sitä, että sillan ns. "kaupunkiliikenteen taso" oli tarpeen rakentaa rautatien yläpuolelle. Sellainen kerrosten vaihto osoittautui kuitenkin niin taloudellisesti kuin teknisesti epäkäytännölliseksi, joten Kolokolov ehdotti sekä vanhojen tukipilareiden käyttöä että 15 uuden rakentamista vaan yksikerroksista rautatiesiltaa varten.

Joidenkin lähteiden mukaan sillan uuden projektin ensimmäisen rakennusvaiheen tuloksina vuonna 1932 olivat 35 teräsbetonikaarta ja kaksi 52 metrin pituista kuusikulmaista metallijänneväliä ja ne rakennettiin vain seitsemässä kuukaudessa. Rakentamiseen tarvittavien puuosien valmistukseen perustettiin erityinen puunjalostuslaitos ja betonin kuljetukseen rakennettiin kattoköysirata sekä kaapelinosturit syöttivät betonia suoraan kaaren muodostaneeseen muottiin. Viimeinen kuutiometri betonia valettiin 24. lokakuuta 1932. Merefan-H’ersonin sillan rakentaminen ja testaus valmistuivat ennätysajassa vuodessa ja neljässä kuukaudessa, kun tällainen työmäärän tekemiseen siihen aikaan kului tavallisesti kolme vuotta. Sillassa oli teräsbetonikaaria 35 ja metallijänneväliä 2 kappaletta, sillan 1 610 metriä kokonaispituudelle asennettiin ratajärjestelmä ja Dneprin leveys siinä kohti oli 1 250 metriä.

Nykytilanne

Merefan-H’ersonin silta Luostarisaaren kohdalla

Elokuussa vuonna 1941 puna-armeijan vetäytymisen jälkeen silta räjäytettiin. Miehitettyään kaupungin natsit melko nopeasti uudelleenrakensivat sillan ja nimesivät sen operaatio Barbarossan alkuvaiheessa saksalaisten hyökkäystä kohti Ukrainaa johtaneen kenraalieversti Ewald von Kleistin mukaan, joka oli henkilökohtaisesti läsnä avajaisissa. Syksyllä 1943 Dnepropetrovskin taistelujen aikana silta tuhoutui lähes kokonaan. Sen kunnostusprojektin kehitti Dneprhyprotrans-instituutin henkilökunta Jevgeni Teterevin tai Teterukin johdolla. Silta kunnostettiin merkittävin muutoksin, jolloin kaksi metallista jänneväliä poistettiin. Hankkeen kustannuksia syntyi noin 50 miljoonaa ruplaa ja siihen käytettiin 30 000 kuutiometriä korkealaatuista betonia. Työt saatiin päätökseen 20. joulukuuta 1951. Sodan jälkeen, kun silloinen Dnepropetrovsk muutettiin "suljetuksi kaupungiksi", osa raketti- ja avaruusteknologiasta kuljetettiin Merefan-H’ersonin rautatiesiltaa pitkin, joten sitä ympäröivä alue oli tiukasti vartioitu.

Nykyinen Merefan-H’ersonin rautatiesilta edustaa kannellista kaarisiltaa, minkä kantava rakenne koostuu kannen alapuolella olevista kaarista. Silta koostuu 4 osasta: suuret kaaret Dneprin vasemmalla rannalla, pienikaariset jännevälit Luostarisaaren (ukr. Монастирській острів) yli, pääväylä ja oikealla rannalla 3 holvikaarta Ševtšenkon mukaan nimetyssä puistossa. Kaksi yhteensä 104 tai 109 metriä pitkää kaarevaa jänneväliä sillan keskiosassa, missä kansirakenne on kaaren laen ja kannan puolivälissä, on tarkoitettu laivojen kulkua varten. Silta on edelleen käytössä yksiraiteisena rautatiesiltana. Siltaa on kuvattu useissa elokuvissa ja yksi niistä on ”Vysota” (”Высота” eli ”Korkeus”) vuodelta 1957. Sillan kuvio piirrettiin Dnepropetrovskin 200-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistuun postimerkkiin vuonna 1976. Merefan-H’ersonin silta näkyy myös Nikita Mihalkov elokuvassa ”Rodnja” (ven. Родня ja ukr. Рідня), joka vuonna 1981 kuvattiin kokonaan Dnepropetrovskissa.

Urbaanilegenda

Legendan mukaan toisaalta kerrotaan munkkien piilottaneen aarteensa jo vuonna 1240 ja sen piilon uskottiin joutuneensa vahingossa jonnekin sillan tukipilarien alle. Ihmisten väittämänä munkit olivat jättäneet sen Batun lähestyessä Kiovan Rusia ja aarteisiin pääsevät käsiksi vain ne hengellisesti hurskaat ihmiset, ketkä tietävät oikeat sanat. Siksi aarretta ei sillan rakentamisen aikana saatu esille piilostaan. Historioitsijat eivät kuitenkaan löytäneet arkeologisia vahvistuksia aarteesta. Toisaalta väitetään, että kulta haudattiin heti Neuvostoliiton joukkojen vetäydyttyä ja ennen natsimiehitystä. Aarre pysyi piilopaikassaan, koska väitettiin, että sen omistaja, joka joidenkin versioiden mukaan oli kuuluisa hammaslääkäri, joko kuoli tai hänet vietiin Saksaan. Sillalle ei ollut pääsyä, koska sitä vartioitiin koirien kera.

Hammaslääkärin tarinan jatkoksi kerrotaan, että hänen omaiset saivat jotenkin, joko kirjeen tai jostain löytyneen päiväkirjan avulla tietää aarrekätköstä ja päättivät löytää sen. Yöllä he purjehtivat veneellä saaren mantereesta erottavan kanavan läpi, koska uusi kävelysilta sodassa tuhoutuneen paikalle rakennettiin vasta vuonna 1954. Joka kerta he ruokkivat koiran ja odottivat kunnes vartija nukahti, kaivoivat ja myöhemmin peittivät kaivauspaikat ruoholla ja roskilla. Tätä jatkui useita kuukausia, kunnes kaivaustyömaalta löydettiin ruumis. Ei tiedetä, oliko kyseessä kaivaja menneiltä ajoilta vai joku muu. Mutta ihmiset huomasivat, että oli toteutunut munkkien manaus siitä, että vain hurskas ja rehellinen henkilö saa aarteen. Tapahtuman jälkeen sillan vartiointia vahvistettiin ja pylväät aidattiin korkealla verkolla.

Merefan-H’ersonin rautatiesilta

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Merefan-H’ersonin silta Wikimedia Commonsissa