Megan Gilkes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gilkes kilpailemassa W Seriesissä vuonna 2019.

Megan Gilkes (s. 6. marraskuuta 2000 Richmond Hill, Ontario, Kanada) on kanadalainen autourheilija.[1][2]

Gilkes aloitti kartingissa kilpailemisen yhdeksänvuotiaana vuonna 2010 asuessaan Barbadoksella perheensä kanssa.[3][4] Hän kilpaili kaudet 2017–2018 Kanadan F1200-sarjassa ja sijoittui kokonaispisteissä ensin kolmanneksi ja sitten toiseksi.[1]

Kaudeksi 2019 Gilkes valittiin kuljettajaksi uuteen W Series -sarjaan.[4] Ajettuaan kauden kolmessa ensimmäisessä kilpailussa vaatimattomin tuloksin hän menetti neljännessä kilpailussa kilpakuljettajan paikkansa sarjan varakuljettaja Vivien Keszthelyille ja siirtyi kilpailun ajaksi varakuljettajaksi.[5] Hän palasi kilpakuljettajaksi kauden lopuissa kilpailuissa, mutta ei sijoittunut kertaakaan pisteille. Hänen paras sijoituksensa oli 14. sija, ja hän jäi koko sarjan viimeiseksi.[2][6] Hän otti kuitenkin yllätysvoiton Assenin kilpailun yhteydessä ajetussa mestaruussarjan ulkopuolisessa kilpailussa, johon lähdettiin mestaruuspisteiden mukaisessa käännetyssä järjestyksessä. Gilkes johti lähdöstä maaliin ja voitti lopulta kolmen sekunnin tuhannesosan erolla.[7]

Kaudella 2020 Gilkes palasi Kanadaan ja kilpaili Kanadan F1600-mestaruussarjassa.[8] Kaudeksi 2022 hän palasi jälleen Eurooppaan ja kilpaili Formula 4 -tason GB4 Championship -sarjassa Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Hän voitti kauden kilpailuista kaksi ja sijoittui loppupisteissä kuudenneksi.[9] Kaudella 2023 Gilkes ajaa Rodin Carlin -tallissa uudessa F1 Academy -sarjassa.[10]

Gilkes on autourheilu-uransa ohella opiskellut ilmailuinsinööriksi ja ollut työharjoittelussa Mercedeksen Formula 1 -tallissa. Hän on kertonut tähtäävänsä Formula 1 -sarjaan insinööriksi, mikäli ei pääse sinne kuljettajana.[4]

W Series -tulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 Pisteet Sijoitus
2019 Hitech GP HOC
Kesk.
ZOL
14
MIS
17
NOR
 
ASS
14
BRH
18
0 20.
  1. a b Megan Gilkes Driver Database. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
  2. a b Megan Gilkes Motorsport Stats. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
  3. Megan Gilkes W Series. Arkistoitu 5.4.2019. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
  4. a b c Boudreau, Mark: She’s Young, Fast and Racing in Europe – In Conversation with Megan Gilkes 20.5.2019. Motorsport Prospects. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
  5. Hillman, Rachel: Keszthelyi to race, Bovy and Gilkes made reserves for W Series Norisring round 6.7.2019. Formula Scout. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
  6. The 2019 W Series Season Review and What’s To Come Next 28.8.2019. Racing News Worldwide. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
  7. Morson, Lucy: Assen W Series: Gilkes wins reverse-grid race by 0.003s 21.7.2019. Motorsport.com. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
  8. W Series Driver, Megan Gilkes, Joins Toyo Tires F1600 Championship 20.7.2020. Toyo Tires F1600 Championship. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
  9. Megan Gilkes – GB4 Championship Motorsport Stats. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
  10. Prydderch, Hannah: 2023 F1 Academy grid: Introducing the drivers and teams for the all-female series’ inaugural season 7.4.2023. FIA. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]