Mattopyton
| Mattopyton | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Morelia spilota (Lacépède, 1804) |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Mattopyton Wikispeciesissä Mattopyton Commonsissa |
Mattopyton (Morelia spilota) on suurikokoinen pytonkäärme Australian, Indonesian ja Uuden-Guinean seudulta. Lajiin kuuluu kuusi tunnettua alalajia, joista käytetään yleisnimiä mattopytonit ja timanttipytonit. Alalajeista M. spilota spilota ja M. spilota imbricata ovat uhanalaisia.
Aikuinen mattopyton kasvaa noin 2–4 metrin mittaiseksi ja voi painaa 15 kg. Naaraat kasvavat yleensä koiraita suuremmiksi. Pisin vahvistettu mittaustulos on Irlannissa vankeudessa elänyt yksilö, joka oli 396 cm pitkä. Eri alalajit kasvavat eri kokoisiksi; M.spilota mcdowelli on suurin ja M.spilota variegata pienin. Mattopyton on hoikkarakenteinen ja sillä on kolmiomainen pää. Käärmeen väritys vaihtelee tummanvihreästä mustaan, keltaisilla tai valkoisilla kuvioilla joissa voi olla tumma reunus. Kuviointi muistuttaa vinoneliöitä, mistä johtuu yksi lajin nimistä, timanttipyton. Väreissä ja kuvioissa on suuria alalajikohtaisia eroja. Silmät ovat pään kokoon nähden normaalikokoiset ja pupilli on pystysuora. Ylähuulessa on lämpöä aistivia kuoppia.
Sisällysluettelo
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mattopytoneita esiintyy Australian mantereella kaikkialla paitsi aavikolla. Lajia tavataan paljon lounaisosien metsissä. Indonesian ja Uuden-Guinean saarilla esiintyy myös joitakin alalajeja. Australian Queenslandin alueella elää alalaji M. spilota cheynei, Murray- ja Darlingjokien alueella M. spilota metcalfei ja Länsi-Australiassa M. spilota imbricata. Laji kiipeilee puissa ja väijyy usein saalistaan puunoksalle kiertyneenä. Pytonit menestyvät lämpimissä ja kuivissa metsissä sekä heinikoissa.
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mattopyton syö jyrsijöitä, lintuja, lepakoita ja liskoja. Se vaanii saalistaan puussa tai maassa ja tappaa saaliinsa kuristamalla. Käärme on usein elinalueensa suurin petoeläin. Se saalistaa pääasiassa öisin.
Alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Morelia spilota jakaantuu seuraaviin kuuteen vahvistettuun alalajiin:
| Alalaji | Nimeäjä | Yleisnimi | Levinneisyys |
|---|---|---|---|
| Morelia spilota cheynei | Wells & Wellington, 1984 | Viidakkomattopyton | Australia, koillis-Queensland. |
| Morelia spilota imbricata | Smith, 1981 | Etelän mattopyton | Lounais-Australiasta Eyren niemimaalle Etelä-Australiassa. |
| Morelia spilota mcdowelli | Wells & Wellington, 1984 | Rannikkomattopyton | Itäinen Queensland ja koillinen Uusi Etelä-Wales. |
| Morelia spilota metcalfei | Wells & Wellington, 1984 | Sisämaan mattopyton | Australiassa Murrayn-Darlingin suistosta Uuteen Etelä-Walesiin, Victoriaan ja Etelä-Australiaan. |
| Morelia spilota spilota | Lacépède, 1804 | Timanttipyton | Itäinen Uusi Etelä-Wales ja Victorian rannikkoseudut. |
| Morelia spilota variegata | J.E.Gray, 1842 | Länsi-Papuan mattopyton | Uusi-Guinea, Papua-Uusi-Guinea sekä Australian luoteisosat. |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lahti, S., Heikkilä, M. & Viitanen, J. (toim.): Zoo Suuri eläinkirja Osa 5: Kalat, sammakkoeläimet, matelijat. WSOY, 1980. ISBN 951-0-08250-3.
- Integrated Taxonomic Information System: Morelia spilota Viitattu 29.11.2012. (englanniksi)
- McDiarmid R. W., Campbell J. A., Touré T.: Snake Species of the World: A Taxonomic and Geographic Reference, vol. 1, s. 511. Herpetologists' League, 1999. ISBN 1-893777-01-4. (englanniksi)
- Stewart Macdonald: Carpet python (Morelia spilota) Australian Reptile Online Database. Viitattu 29.11.2012. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Shine R.A. & Allison, A.: Morelia spilota IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2010. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 22.6.2014. (englanniksi)
