Matti Myllylä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matti Ilkka Johannes Myllylä (3. toukokuuta 1920 Helsinki3. heinäkuuta 2004 Kangasala) oli suomalainen järjestö- ja yritysjohtaja, joka sai maanviljelysneuvoksen arvonimen.[1]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myllylän vanhemmat olivat toimitusjohtaja Johannes Jaakko Myllylä ja Auli Joutsiniemi ja puoliso vuodesta 1946 farmaseutti Tellervo Horsma. Myllylä tuli ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta 1938 ja valmistui agronomiksi ja maatalous- ja metsätieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1947. Hän teki myös opintomatkoja lukuisiin eri maihin. Myllylä oli Maataloustyönantajain Liiton järjestösihteeri 1947–1949, Linnaisten ja Kassilan kartanoiden tilanhoitaja Mäntsälässä 1950–1951, Työtehoseuran tutkimus- ja opetuskeskuksen johtaja Nurmijärvellä 1951–1963, Hämeen-Satakunnan maanviljelysseuran toiminnanjohtaja 1963–1969 ja Pirkanmaan maatalouskeskuksen johtaja 1970–1983. Myllylällä oli myös useita asiantuntija- ja luottamustehtäviä. Maanviljelysneuvoksen arvonimen hän sai 1982. Sekä talvisotaan että jatkosotaan osallistunut Myllylä toimi sodissa joukkueenjohtajana, komppaniapäällikkönä ja tiedustelu-upseerina ja yleni luutnantiksi.[1][2]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kangasalan reserviupseerikerhon viisi vuosikymmentä 1945–1995, 1995 (toim. yhdessä muiden kanssa)
  • He eivät turhaan kaatuneet: Kangasalan sankarivainajat 1939–1945, 1995 (toim. yhdessä muiden kanssa)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mäkinen, Riitta: Maanviljelysneuvos Matti Myllylä (1920–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 20.5.2010. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 8.2.2023.
  2. Kuka kukin on 1978, s. 608. Viitattu 8.2.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]