Markku Eskelinen
Markku Eskelinen (s. 1959)[1] on suomalainen kirjailija ja kulttuurintutkija. Eskelinen on tullut tunnetuksi uusien kirjallisuuden julkaisukanavien ja muotojen (internet, kyberteksti, ergodinen kirjallisuus) sekä tietokonepelien akateemisesta tutkimuksesta.
Eskelinen tuli ensi kertaa julkisuuteen vuonna 1987 yhdessä Jyrki Lehtolan kanssa julkaisemallaan pamfletilla Jälkisanat. Sianhoito-opas. Siinä hyökättiin kovin sanoin aikansa filosofian kirjallisuuden ja kulttuurien ikoneita vastaan. Samoilla linjoilla Eskelinen jatkoi vuosina 1988–1989 toimiessaan Ilta-Sanomien kolumnistina nimimerkillä Nuori vihainen mies.
Yhdessä Raine Koskimaan kanssa Eskelinen julkaisi vuonna 2001 teoksen Paavo Haavikosta.[2] Hän on julkaissut artikkeleita muun muassa Parnassossa ja erilaisissa internetjulkaisuissa, muun muassa gamestudies.org -sivustolla.
Eskelinen on yksi Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran perustajista.[3]
Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kriitikko Vesa Rantaman mukaan Eskelinen on uutterasti edistänyt kirjallista monimuotoisuutta sekä teorian ja kirjallisuushistorian että kirjallisuudenkin piirissä, aina elektronista kirjallisuutta myöten jo 1990-luvulla. Hänen 2010 perustamansa Mahdollisen kirjallisuuden seura on edistänyt kotimaisen proosan monimuotoisuutta.[4]
Kirjallisuuseliitin arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuuseliittiä arvostellut Jälkisanat. Sianhoito-opas on muodostunut kulttikirjaksi myös kirjallisuustieteen opiskelijoiden keskuudessa. Eskelinen on sen jälkeenkin lytännyt rankasti kirjallista eliittiä ja hänen mielestään impivaaralaisesti sisäänpäin käpertynyttä Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitosta. Eskelinen arvostelee sitäkin, että kirjoja leimataan poliittisesti värittynein aikakausileimoin spekuloiden kapitalismin kehitysvaiheilla sen sijaan, että keskityttäisiin kirjallisuuden mahdollisuuksiin. Kohteina ovat muun muassa marxilainen kulttuurintutkija Fredric Jameson ja Hanna Kuusela, joka leimaa kirjallisen yhteistyön jälkikapitalistiseksi menestyshypeksi.[4]
Jäsenhakemukset kirjailijaliittoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjailijaliiton jäseniksi on hyväksytty chick lit -kirjailijoita ja kokeellisia runoilijoita, mutta Eskelisen jäsenhakemus hylättiin taas kerran syksyllä 2022, vaikka hän on kirjallisuuden elitisti, jonka romaaniote on julkaistu The Review of Contemporary Fiction -kirjallisuuslehdessä. Toimittaja Oskari Onninen piti ironisena liiton vastausta arvostetulle kirjailijalle: "Jäämme odottamaan tuotantonne täydentymistä ja kaunokirjallisen ilmaisunne kehittymistä." Toinen lähetetyistä teoksista oli rankasti Suomen kirjallisuuselämää arvostellut Jälkisanat. Liiton puheenjohtaja vetosi siihen, että teoksia ei kaikissa luokituskäytännöissä lasketa ei-kaunokirjallisuudeksi.[5]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Eskelinen, Markku & Lehtola, Jyrki: Jälkisanat. Sianhoito-opas. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14716-8.
- Digitaalinen avaruus. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-22235-6.
- Eskelinen, Markku & Koskimaa, Raine: Haavikko 2001. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25732-X.
- Kybertekstien narratologia. Digitaalisen kerronnan alkeet. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 75. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2002. ISBN 951-39-1336-8.
- Eskelinen, Markku & Koskimaa, Raine (toim.): CyberText Yearbook. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2000–2003. Teoksen verkkoversio.
- Pelit ja pelitutkimus luovassa taloudessa. Helsinki: Sitra, 2005. ISBN 951-37-4444-2.
- Raukoilla rajoilla. Suomenkielisen proosakirjallisuuden historiaa. Helsingissä: Siltala, 2016. ISBN 978-952-234-167-9.
- Kirjallisuus Käyttöohje. Osuuskunta Poesia, 2020. ISBN 9789523051638
- Kolmen kehän sirkus. Esseekokoelma. Siltala, 2022. ISBN 9789522345042
Kaunokirjalliset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Nonstop. Trilogian muiden osien synoptinen marginaali. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 951-0-15398-2.
- Semtext. Helsinki: Tammi, 1990. ISBN 951-30-9593-2.
- (toim.): Viiltokuvia: Kotimaista kauhua. Helsinki: Tammi, 1992. ISBN 951-30-9087-6. (Silja Hiidenheimon kanssa)
- Interface, eli, 800 surmanluotia. Helsinki: Provosoft, 1997. ISBN 952-90-8896-5.
- Lähes tunnistamaton mahdollisuus menettää. Markku Eskelinen ja Maria Matinmikko. Post-Oulipo ry ja Mahdollisen Kirjallisuuden Seura, 2018. ISBN 978-952-94-1104-7
- Markku Eskelinen & Jaakko Yli-Juonikas: Talvimatkoja. Ntamo, 2020. ISBN 9789522157980
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- kirjailijaesittely WSOY:n sivuilla. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Markku Eskelisen kotisivut, muun muassa julkaisuluettelo. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Markku Eskelinen (Arkistoitu – Internet Archive), haastattelu. Finpop.net. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Markku Eskelinen Poesia. Viitattu 13.8.2022.
- ↑ Haavikko (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin Sanomat 25.2.2001.
- ↑ Markku Eskelinen Siltala. Viitattu 13.8.2022.
- ↑ a b Vesa Rantama: Kotimaista kirjallisuutta jo 35 vuotta haukkunut Markku Eskelinen on itse kehittänyt siitä entistä parempaa – paitsi nyt Helsingin Sanomat. 14.5.2022.
- ↑ Oskari Onninen: Elitisti ja elitismin linnake (SK 3/2023, sivu 56) Suomen Kuvalehti. 18.1.2023.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
