Marjatta Koivulehto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marjatta Koivulehto (ent. Niiranen, s. 1948)[1] on suomalainen elokuvaäänittäjä, -leikkaaja ja ohjaaja.[2]

Kainuusta kotoisin oleva Koivulehto valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja tv-työn linjalta ja toimi sitten 1970-luvun lopulta lähtien leikkaajana ja äänittäjänä useissa eri elokuvissa (Iso Vaalee, Jon, Mona ja palavan rakkauden aika, No Comments, Sukupolvien muisti -sarja, Unto M.) Koivulehto on käsikirjoittanut, ohjannut, tuottanut ja leikannut vuonna 1988 valmistuneen pitkän dokumenttielokuvan Latvoilta jokisuulle, joka kertoo puun matkasta ja irtouitosta Kemijoen vesistössä Kitisen ja Ounasjoen varrella Pohjois-Suomessa. Elokuvan pohjana oli Koivulehdon keväällä 1983 tekemä haastattelu- ja valokuvausmatka.[3]

Kirjallista tuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Viimeinen uitto; valokuvat Marjatta Koivulehto; tekstit Veikko Huovinen; kuvatekstit uittomiesten haastatteluista. WSOY 1993

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Silius, Raimo: Suomalainen elokuvatuotanto: 1980-luvun dokumenttielokuva Elonet. Viitattu 26.3.2023. (julkaistu alun perin v. 2000 Suomen kansallisfilmografian IX osassa)
  2. Marjatta Koivulehto. Elonet
  3. Latvoilta jokisuulle (1988). Elonet