Maria Sanchez (s. 26. marraskuuta1989Modesto) on yhdysvaltalainentennispelaaja. Parhaimmillaan hän on ollut kaksinpelissä WTA-listan sijalla 107 heinäkuussa 2013 ja nelinpelissä sijalla 107 tammikuussa 2014. Hän on voittanut urallaan yhden WTA-turnauksen nelinpelissä.[1]
Sanchez osallistui WTA-turnauksen karsintoihin kaksinpelissä ensimmäisen kerran Indian Wellsissä vuonna 2011. Yhdysvaltain avointen karsintoihin hän osallistui vuonna 2012 häviten kolmannella karsintakierroksella Kristýna Plíškoválle. Turnauksen nelinpelissä hän pääsi Irina Falconin kanssa toiselle kierrokselle. WTA-turnauksen kaksinpelin pääsarjassa Sanchez pelasi ensimmäisen kerran Quebecissä voitettuaan kaikki karsintaottelunsa. Pääsarjan ensimmäisellä kierroksella hän hävisi Lucie Hradeckálle.[2]