Maria Luukka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maria Luukka (myös Luukkainen; 1849 tai 1850 Kaipaala, kuolinaika tuntematon) oli inkerinsuomalainen runonlaulaja.

Narvusinsuomalaista kansanperinnealuetta edustavan Maria Luukan henkilöhistoria on jäänyt varsin tuntemattomaksi, koska 1800-luvun runonkerääjät eivät juurikaan merkinneet muistiin runonlaulajien henkilötietoja. Kaipaalan valtasukuun Luukkiin kuulunut Maria meni naimisiin enintään 18-vuotiaana miehen kanssa, joka katosi Turkin sodassa vuosina 1877–1878. Liitosta syntyi Kaipaalassa asunut poika. Viimeistään vuonna 1883 Maria siirtyi Vyötermaalle itseään huomattavasti vanhemman koivistolaissyntyisen Tuomas Tuulen vaimoksi. Tuuli oli merimiehenä oltuaan tullut Vyötermaalle kotivävyksi, ja hänellä oli edellisestä avioliitosta syntynyt poika. Luukan ja Tuulen liitosta syntyi ainakin yksi tytär. Vyötermaalla perhettä ahdistivat miehen ensimmäisen vaimon sukulaiset, jotka olivat ottaneet perinnökseen muun muassa talon kaikki lehmät. Luukka oli naapurikylissäkin tunnettu parantaja.[1]

Maria Luukan laulurunoja ja loitsuja ovat merkinneet muistiin Vyötermaalla käyneet runonkerääjät Volmari Porkka vuonna 1883, Vihtori Alava vuonna 1892 sekä viimeisenä ja kaikkein perusteellisimmin J. F. Ruotsalainen vuonna 1900. Vyötermaalla vuonna 1909 käynyt Jussi Lukkarinen ei häntä enää tavannut.[2] Kerääjät saivat Luukalta noin 6 000 runosäettä, enemmän kuin keltään muulta narvusinsuomalaiselta laulaja-tietäjältä. Maria Luukan valikoituminen alueen parhaaksi runonlaulajaksi on kuitenkin osittain sattumaa, koska kerääjät eivät kiinnittäneet enemmän huomiota hänen oppimestariinsa, kaipaalaiseen Porisan Anniin.[3]

Narvusin suomalaisperinnettä tutkineen Matti Kuusen mukaan Maria Luukka on ”erittäin itsenäinen, merkitykseensä nähden kohtuuttoman tuntematon runonlaulaja”[4]. Hänen taitamistaan noin 4 000 säkeestä valtaosa on aitoja suomalaisrunoja ja noin viidesosa inkerikoilta lainattua perinnettä. Luukan runorepertuaarin yksilöllisiä piirteitä ovat Kuusen havaintojen mukaan äidin ja pojan, äidin ja tyttären, oman ja vieraan kodin aihepiirien keskeisyys, lapsuudenkodin laulumyönteisyys, mielenkiinto tekstiilejä, koruja ja värejä kohtaan, kirkollisuus, naisellinen itsetunto ja valmius sosiaalliseen protestiin, uskollisuus arkaaisenkin runon välittäjänä ja itsenäisyys runon päätännön persoonallisessa muotoilussa.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuusi, Matti: Maria Luukan laulut ja loitsut: tutkimus läntisimmän Inkerin suomalaisperinteestä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1983. ISBN 951-717-274-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuusi, s. 11, 14–15.
  2. Kuusi, s. 11–16.
  3. Kuusi, s. 15, 171.
  4. Kuusi, s. 15.
  5. Kuusi, s. 171–177.