Maraschinokirsikka
Maraschinokirsikka tai cocktail-kirsikka on säilötty ja makeutettu kirsikka, jota käytetään monien juomien, salaattien, leivonnaisten sekä jäätelön ja erilaisten muiden jälkiruokien valmistukseen ja koristeluun.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teollisesti valmistetut maraschinokirsikat ovat nykyisin alun perin luontaisesti makeita ja väriltään vaaleita kirsikoita, Yhdysvalloissa pääsääntöisesti Napoleon ja Royal Anne -nimisiä lajikkeita.[1] Ne säilötään ensin liemeen, johon on lisätty rikkidioksidia ja kalsiumkloridia. Niiden tehtävä on poistaa luumarjojen luontainen väri ja maku. Tämän jälkeen niistä poistetaan kivet ja upotetaan noin kuukaudeksi[2] liuokseen, jossa on muun muassa yhtä tai usempaa elintarvikeväriä, siirappia, makuaineita, happamuudensäätö- ja säilöntäaineita.[3]
Kuvatulla menetelmällä kirsikoista voidaan valmistaa halutun värisiä. Väreistä yleisin on heleä punainen[1], mutta myös esimerkiksi vaaleanpunaisia, sinisiä, vihreitä, keltaisia tai oransseja voidaan valmistaa.[4] Makuaineena käytetään usein karvasmanteliöljyä tai muita sitä muistuttavia aineita, kuten kirsikka-aromia[1]. Vihreät cocktailkirsikat voivat olla mintun makuisia.[2]
Nimen alkuperä ja valmistustavan muutos Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomeksi maraschinokirsikoita nimitetään myös cocktailkirsikoiksi. Taustalla on kirsikoiden suuri suosio nimenomaan cocktailien koristeina.[2] Nimi maraschino taas viittaa useiden vuosisatojen ajan Kroatiassa ja Pohjois-Italiassa kasvaneisiin pieniin, tummiin ja happamiin Marasca-kirsikoihin[4] (Prunus cerasus var. marasca) ja siitä valmistettuun maraschinolikööriin, johon murskattiin sokerilla makeutettuja kirsikoita. Kokonaisia likööriin säilöttyjä kirsikoita alettiin kutsua maraschinokirsikoiksi. Niistä tuli varakkaiden eurooppalaisten suosimia herkkuja.
1890-luvulla maraschinokirsikoita ja -likööriä ruvettiin viemään Yhdysvaltoihin, jossa niitä tarjoiltiin hienoimmissa ravintoloissa ja hotelleissa.[1] Kirsikat tulivat siellä suosituiksi ja 1896 amerikkalaiset alkoivat kokeilla niiden valmistamista sikäläisillä makeilla lajikkeilla. Suosiotaan kasvattava raittiusliike sai valmistajat vähentämään säilykkeiden alkoholipitoisuutta.[4] Makuaineena käytettiin manteliöljyä. Vuoteen 1920 mennessä luvulla kotimaassa valmistetut maraschinokirsikat olivat jo ylivoimaisen suosittuja tuontituotteisiin verrattuina.[1]
Yhdysvaltain kieltolaki teki 1920-luvusta alkaen alkoholin avulla valmistetuista kirsikoista laittomia. Nykyinen täysin alkoholiton ja luumarjojen rakenteen hyvin säilyttävä teollinen valmistustapa pohjautuu Ernest H. Wiegandin kuusi vuotta kestäneisiin kokeisiin.[2]
Paluu alkuperäiseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoli elintarvikkeiden lisäaineiden terveysvaikutuksista[3][5] näkyy tee-se-itse-maraschinokirsikoiden resepteinä. Myös alkuperäiseen tapaan likööriin valmistettuja kirsikoita on saatavana.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Fast Facts About Sweet Cherries 2009. National Cherry Growers & Industries Foundation. Arkistoitu 25.3.2012. Viitattu 9.4.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Graham, Colleen: Maraschino Cherries About.com, Cocktails. About.com. Arkistoitu 22.2.2012. Viitattu 8.4.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Mitä muuta haluaisit tietää säilötyistä hapankirsikoista? kirsikkapaikka.shop. Kirsikkapaikka. Viitattu 8.4.2012.
- ↑ a b c Verzemnieks, Inara: The Fruit That Made Oregon Famous! (alkuperäisen tekstin osalta) The Oregonian Newspaper. 12.2.2006. Portland: What's Cooking America. Viitattu 8.4.2012. (englanniksi)
- ↑ Trowbridge Filippone, Peggy: Homemade Maraschino Cherries Recipe About.com. Arkistoitu 9.3.2012. Viitattu 8.2.2012. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maraschinokirsikka Wikimedia Commonsissa
