Mani (profeetta)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mani
Syntynyt 216
Mesopotamia
Kuollut 277

Mani oli 200-luvulla elänyt persialainen profeetta ja manikealaisuuden perustaja. Manikealaisuuteen liittyy dualistinen näkemys maailmasta jakaantuneena hyvään ja pahaan. Mani alkoi saarnata uutta uskoaan saatuaan ilmestyksen ennen vuotta 240 ja saatuaan luvan Persian sasanidihallitsija Šapur I:ltä. Uusi oppi keräsi kannattajia, mutta myös vihollisia. Manin viholliset vangituttivat hänet ja Mani kuoli vankeudessa vuonna 277.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Codex Manichaicus Coloniensis, kreikaksi kirjoitettu Asyutista löytynyt teos on varhaisin tunnettu manikealainen teksti. Teos kertoo Manin nuoruudesta ja lähetystyön alusta.[1]

Manin aseman takia tarinat hänen elämästään ovat värittyneet voimakkaasti manikealaisuuden vastustajien tai kannattajien kertomusten mukaan, mikä tekee totuuden erottamisen fiktiosta hankalaksi.[2] Mani syntyi tuolloin Parthian hallitsemassa Mesopotamiasa huhtikuussa 216 ja hänen vanhempansa kuuluivat arsakidien hallitsijasuvun Hamadanista (Ekbatana) lähtöisin olevaan haaraan.[3] Manin äidinkieli oli aramea.[2] Joidenkin Manista kertovien tarinoiden mukaan hän syntyi rampana, millä selitettiin hänen sittempi vastenmielisyytensä ihmisruumista kohtaan. Manin vanhemmat olivat ehkä kristittyjä ja varttuessaan Mani omaksui vaikutteita varhaiskristillisestä gnostilaisuudesta.[3]

Ennen vuotta 240 Mani sai ilmestyksen, jossa häntä kiellettiin syömästä lihaa, juomasta viiniä tai makaamasta naisten kanssa. Mani kirjoitti sittemmin useita uskonnollisia tekstejä ja liturgioita. Hänen luomassaan opissa oli monia vaikutteita kristinuskosta, mutta siihen vaikutti myös zarathustralaisuuden zurvanilainen suuntaus. Zarathustralaisuudesta johdetulla luomismyytillä oli olleellinen osa Manin opissa. Manikealaisuudessa maailma on jakautunut dualistisesti hyvään ja pahaan. Luotu oli manikealaisuudessa pahan hallitsemaa ja paha samastettiin aineeseen. Hyvä samastettiin vastaavasti valoon, jonka paha oli vanginnut aineeseen parittelulla ja lisääntymisellä. Näin paha oli perustanut Maan päälle pahan valtakunnan. Vapautus tuli saavuttaa manikealaisuudessa vapautumalla aineellisesta olemassaolosta.[3]

Vuonna 243 Mani tapasi Persian sasanidihallitsijan Šapur I:n ja tehtyään tähän vaikutuksen hän sai luvan saarnata uutta oppiaan valtakunnan alueella. Šapurin valtakaudella useisiin eri uskontoihin suhtauduttiin suhteellisen avomielisesti. Manin opetukset levisivät nopeasti myös itse Persian ulkopuolelle ja hän perusti kirjuriryhmiä kääntämään kirjoituksiaan eri kielille. Uskon ympärille kehittyi hierarkia, jonka huipulla olivat eri puhtaus- ja sivellisyyssääntöjä tiukasti noudattavat papit. Manikealaisuus alkoi kerätä seuraajien lisäksi myös monia vastustajia. Uutta oppia pitivät uhkana esimerkiksi zarathustralaiset maagit, kristillinen kirkko ja juutalaiset. Manin vastustajien onnistui vangituttaa hänet. Šapur oli kuollut ja hänen peräjälkeen lyhyitä aikoija hallinneiden poikien hovissa vaikutti oikeaoppisuutta agressiivisesti ajanut zarathustralainen pappi Karder.[3] Manikealaisen perinteen mukaan Mani kahlittiin vankilaan, jossa hän kuoli 26. päivän jälkeen vuonna 277. Jotkin lähteet kertovat virheellisesti, että Mani teloitettiin. Virhekäsitys saattaa juontua Manin seuraajien vertauksita Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta Manin kuolemaa kuvailtaessa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sundermann, Werner: COLOGNE MANI CODEX Encyclopædia Iranica. Viitattu 28.5.2018. (englanniksi)
  2. a b c Sundermann, Werner: MANI Encyclopædia Iranica. Viitattu 28.5.2018. (englanniksi)
  3. a b c d Axworthy, Michael: Iranin historia, s. 68-71, 73. alkuteos: Iran: Empire of the Mind. A History from Zoroaster to the Present Day. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Into Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-264-191-5.