Mammuttikoti
Mammuttikoti on Pohjois-Suomen hirsitalokeskus-nimisen suomalaisen hirsirakenteisia valmistaloja valmistavan ja myyvän yrityksen markkinointinimi.
Yritys valmistaa ja toimittaa vuosittain 150 omakotitaloa. Vuonna 2018 yrityksellä oli tilinpäätöksen mukaan 65 työntekijää.
Yrityksen pitkäaikainen toimitusjohtaja ja omistaja Vesa Nylander luopui yrityksestä konkurssiuhan alla ja myi koko yrityksen Kiinteistö Oy Syrkohille tammikuussa 2019. Toimitusjohtajaksi tuli Vesa Syri. Kesäkuussa Vesa Syri vetäytyi toimitusjohtajan tehtävistä ja uudeksi toimitusjohtajaksi tuli Pasi Kohtala.
Yrityksen talotehdas ja pääkonttori sijaitsevat Rekikylässä Vesalan kaupunginosassa Oulussa (ent. Ylikiiminki), noin 25 kilometrin päässä Oulun keskustasta seututien 833 varrella. Yrityksen uusi pääkonttori valmistui vuonna 2006. Pääkonttori rakennettiin yhdessä tuotantokapasiteetin kasvattamiseen tähtäävien rakennusinvestointien yhteydessä. Investointien kustannukset olivat noin 4,5 miljoonaa euroa ja niiden myötä tehtaan tuotantomäärä nelinkertaistui.[1] Talotehdas toimii toimintansa lopettaneen sahalaitoksen Veljespuu Oy:n saha-alueella.
Vuonna 2014 Mammuttihirsi otti käyttöön uuden markkinointinimen Mammuttikoti. Vuonna 2019 Mammuttikoti- ja Mammuttihirsi-aputoiminimet poistuivat käytöstä. Markkinoinnissaan yhtiö käyttää nimimuotoa "MammuttiKoti". Vuonna 2019 on palattu vanhaan Mammuttihirsi-nimeen. Vuoden 2019 syyskuussa yhtiö hakeutui velkasaneerauksen , yhtiöllä on velkaa yli 17 Miljoonaa euroa.
Yritys hakeutui konkurssiin 30. lokakuuta 2019.
Vuoden 2020 syyskuussa veljekset Ilpo ja Hermanni Nylander ostivat konkurssipesältä yrityksen liiketoiminnan ja kiinteistöt. Kaupan myötä suurin osa osakkeista siirtyi Ilpo Nylanderille.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Mammuttihirsi 2007
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valmistajan sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
- Pohjois-Suomen Hirsitalokeskus Oy YTJ:ssä.