Malline:Valitut palat/2020/16

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Äiti Teresa, syntyjään Anjezë Gonxhe Bojaxhiu (ääntämys albaniaksi [aˈɲɛzə ˈɡɔndʒɛ bɔjaˈdʒiu]), katolisen kirkon piirissä tunnettu myös nimellä Pyhä Teresa Kalkuttalainen (26. elokuuta 1910 Skopje, Osmanien valtakunta5. syyskuuta 1997 Kalkutta, Intia) oli maailmankuulu roomalaiskatolilainen nunna, etniseltä taustaltaan Makedonian albaani. Hän perusti Rakkauden lähetyssisaret -nimisen sääntökunnan, jonka työstä Kalkutan köyhien parissa raportoitiin laajalti.

Äiti Teresa lähti kotoansa jo 18-vuotiaana ja päätyi vielä vuoden 1928 aikana Intiaan. Noviisiaikansa hän aloitti Darjeelingissä, missä hän sai myöhemmin myös herätyksen toimia Intian huono-osaisten parissa. Äiti Teresa sai vuonna 1948 luvan lähteä slummeihin. Hänelle alkoi kerääntyä pian seuraajia, ja vuonna 1950 paavi tunnusti Rakkauden sisaret. Äiti Teresan työ alkoi saada modernien tiedotusvälineiden ansiosta maailmanlaajuista huomiota, ja hänelle myönnettiin myös lukuisia huomionosoituksia. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1979, ja katolinen kirkko julisti hänet 4. syyskuuta 2016 pyhimykseksi. Hänen kanonisointinsa tapahtui poikkeuksellisen nopeasti.

Katso lisää aiheeseen liittyviä laadukkaita artikkeleita: Pohjois-Makedonia, Nobel-palkinto



201920202021
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52 · 53