Maladaptive daydreaming (pakonomainen haaveilu)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Maladaptive daydreaming (pakonomainen haaveilu) on psykologinen termi, jota ensimmäisenä käytti professori Eli Somer kuvaillakseen sellaisen ihmisen tilaa, joka haaveilee tai fantasioi ylettömästi. Joskus tämä on seurausta hyväksikäytöstä tai muusta psykologisesta traumasta. Pakonomainen haaveilu on oireena monessa mielenterveyden häiriössä. DSM-IV-TR:ssä (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders-5, tekstiversio) se on luokiteltu dissosiaatiohäiriöksi, kun taas ICD-10:ssä (International Statistical Classification of Diseases and Related Health Problems-10) se on nimellä Maladaptive daydreaming ja sitä ollaan luokittelemassa itsenäiseksi neuroottiseksi häiriöksi. Tällä hetkellä se on vielä listattu oireeksi.

Pakonomainen haaveilu on listattu oireeksi myös pakko-oireisessa häiriössä, estyneessä persoonallisuudessa, tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriössä, kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ja skitsofreniassa. Lisätutkimusten kautta psykologit pyrkivät saamaan sen luokitelluksi itsenäiseksi neuroottiseksi häiriöksi.

Pakonomainen haaveilu johtuu tavallisesti suurista määristä stressiä, masennuksesta, ahdistuksesta, yksinäisyydestä, huonosta itsetunnosta, sosiaalisista vaikeuksista, tunteesta, ettei sovi joukkoon ja reaktiosta tunteelliseen ja psyykkiseen hyväksikäyttöön ja sanalliseen väkivaltaan ja/tai laiminlyömiseen varhaisessa lapsuudessa, varhaisessa teini-iässä tai varhaisessa aikuisuudessa.

Moni potilaista ahdistuu, masentuu, kärsii depersonalisaatiosta/derealisaatiosta ja jotkut jopa hallusinaatioista. Äärimmäisissä pakonomaisen haaveilun muodoissa ja silloin jos haaveiluun liittyy ahdistusta ja vainoharhaisuutta, ovat ihmiset kertoneet kuulevansa ääniä ja näkevänsä ihmisiä ja asioita heidän päiväunistaan. Pakonomaisilla haaveilijoilla on usein päiväunia, joissa on elokuvia ja tarinoita muistuttavia juonia.

Pakonomaisen haaveilun oireet vaihtelevat potilaskohtaisesti. Yleisimmät oireet ovat:

  • Pakkomielteinen käytös (Jatkuvat päiväunet, jotka ovat vaikeita työntää pois mielestä)
  • Pakonomainen käytös (Astelu, edestakaisin keinunta, esineiden ravistelu)
  • Tunteellinen kiintymys päiväunien hahmoihin
  • Tunteiden näyttäminen päiväunien hahmoille (Nauraminen, itkeminen, elehdintä, ilmeiden muutokset)
  • Laimeaa ja vahvaa ahdistusta (osittain epätavallista)
  • Masentuminen
  • Epätavallisia ja/tai toistuvia mielialan heittelyjä
  • Kehittyvä tai paheneva depersonalisaatio ja derealisaatio
  • Vihastuminen tai pahoillaan oleminen kun päiväunelmointi keskeytetään
  • Koulussa suorituminen huononee
  • Helposti hermostuminen
  • On melkein koko ajan tai koko ajan ”etäinen, huumaantuneessa ja irrallisessa tilassa” (Tarkoittaen, tyhjää tuijottavaa, nuokkuvaa ja/tai ei kiinnitä huomiota ympäristöön)

Psykiatrit ja psykologit ovat useimmiten tietämättömiä pakonomaisesta haaveilusta. Tällä hetkellä sitä pidetään pakko-oireisena häiriönä, ADHD/ADD:na ja kaksisuuntaisena mielialahäiriönä.

Monilla ihmisillä on elokuvamasia ja tarinamaisia päiväunia. He voivat myös käyttää henkilöjä ja tapahtumapaikkoja jo olemassa olevasta fiktiosta tai todellisesta elämästä.

On raportoitu fyysisistä oireista haaveillessa, sen jälkeen tai jopa ennen sitä. Raportoituja oireita:

  • Päänsärky
  • Huimaus
  • Keskittymisvaikeudet
  • Rintakivut
  • Pahoinvointi
  • Pistely käsissä ja jaloissa
  • Nykiminen
  • Sekavuus
  • Harhaluulot
  • Ahdistus
  • Tunne lisääntyneestä energiasta
  • Tunne vähentyneestä energiasta

Moni ihminen on kertonut päiväunelmointinsa kestävän 1-5 tuntia ja jotkut ovat sanoneet sen kestävän jopa 14 tuntia tai enemmän.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Maladaptive daydreaming

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]