Siirry sisältöön

Makiba no shōjo Katri

Wikipediasta
Makiba no shōjo Katri
牧場の少女カトリ
(Makiba no shōjo Katri)
Genredraama
TV-anime
OhjaajaHiroshi Saitō
StudioNippon Animation
LähetyskanavatFuji TV, Japani
Alkuperäinen lähetyskierros8. tammikuuta 1984 23. joulukuuta 1984
Jaksojen määrä49

Makiba no shōjo Katri (jap. 牧場の少女カトリ, ”Katri, laitumien tyttö”) on animesarja, joka perustuu suomalaisen Auni Nuolivaaran romaaniin Paimen, piika ja emäntä (1936). Sarjaa esitettiin alun perin Japanissa vuonna 1984 osana Nippon Animationin lapsille suunnattua Sekai meisaku gekijō -sarjaa. Nimikkeen alla on tuotettu myös monia muita piirrossarjoja, jotka perustuvat lastenkirjoihin ympäri maailmaa. Vaikka Paimen, piika ja emäntä on historiallinen romaani aikuisille, se julkaistiin Japanissa lastenkirjana. Tämän seurauksena animaatiosarja mukailee teosta vapaammin, ja sen tunnelma on kevyempi ja lapsille sopiva. Katri pysyy sarjassa aina lapsena, monet hahmot on poistettu ja tilalle on tuotu uusia lapsiystäviä sekä mäyräkoira Katrin maskotiksi. Makiba no shōjo Katri -sarjaa ei ole koskaan esitetty tai julkaistu Suomessa.[1]

Sarjan alkuperäismusiikin on säveltänyt Hideki Fuyuki. Sarjan alkutunnuskappaleen "Love With You ~Ai no Present~" ja lopputunnuskappaleen "Kaze no komoriuta" esittää Chie Kobayashi. Sarjassa soi myös Jean Sibeliuksen "Finlandia".

Äänirooleissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]