Maikopin kulttuuri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Maikopin kulttuuri oli pronssikautinen kulttuuri Kaspianmeren länsipuolella 3500–2500 eaa. Kulttuurin keskus oli nykyisen Maikopin kaupungin seuduilla, ja sen alue ulottui Tamanin niemimaalta lähellä Dagestanin rajaa sijaitsevaan Kertšinsalmeen. Kulttuuri tunnetaan taidokkaista pronssitöistään.

Maikopin kulttuurin kanssa samanaikainen oli vuosien 3500–2200 eaa. Kuro-Araxesin kulttuuri, joka ulottui Kaukasukselta Itä-Anatoliaan. Pohjoisessa ja lännessä oli Jamnan kulttuuri, joka rakensi suuria hautakumpuja ja kurgaaneja. Pohjoisessa oli Novotitorovkan kulttuuri vuosina 3300–2700 eaa.

Maikopin kulttuurissa vainajat haudattiin kuoppiin, jotka peitettiin suurella maakummulla. Hautaustapojen perusteella heidän uskotaan puhuneen indoeurooppalaista kieltä.

Vanhimpien kumpuhautojen ikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin mukaan varhaismmat Maikopin kulttuurin kurgaanit edelsivät muutamalla sadalla vuodella Jamnan kulttuurin vastaavia hautoja[1]. Mutta uusimpien tutkimusten mukaan varhaisimmat Jamnan kumpuhaudat osuvat ajalle 4000-3300 eaa., jolloin Maikopin ja Jamnan kumpuhaudat ovat suunnilleen yhtä vanhoja[2].

Maikopin geeneistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maikopin kulttuurin alueella uskotaan oleen ainakin Y-kromosomin haplotyyppejä G2a ja R1b[3] edustavia väestöjä, joidenkin mukaan paljon myös J1/J2. R1b lienee vaeltanut alueen halki myöhäisneoliittisella ajalla etelästä.

Aikajako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maikopin kulttuurin aikajako[1].

  • Meshoko 4400-3900
  • Maikop 3900-3400
  • Novosvo-Bodnaya 3400-2600, vastaa ajallisesti Kura-Araxesin kulttuuria
  • Pohjois-Kaukasian kulttuuri 2600...




Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Dienekes’ Anthropology Blog: Origin of Early Transcaucasian Culture (aka Kura-Araxes culture) dienekes.blogspot.fi. Viitattu 6.6.2016.
  2. Nina Morgunova, Olga Khokhlova, Chronology and Periodization of the Pit-Grave Culture in the Area Between the Volga and Ural Rivers Based on 14C Dating and Paleopedological Research, Radiocarbon, Vol 55, No 2–3 (2013), DOI: 10.2458/azu_js_rc.55.16087
  3. Maciamo: Haplogroup R1b (Y-DNA) Eupedia. Viitattu 6.6.2016. en

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.